Alkuperäinen nimi: Traffic

Ohjaus: Steven Soderbergh
Käsikirjoitus: Stephen Gaghan

Pääosissa: Michael Douglas, Benicio Del Toro, Don Cheadle
Valmistusmaa: Saksa, Yhdysvallat

Ilmestymisvuosi: 2000

Kesto: 141 min

- What are your policies towards treatment of addiction?

- Treatment of addiction? Addicts treat themselves. They overdose and then there's one less to worry about.

Huumebisneksessä pyörivät isot rahat, minkä vuoksi se on levinnyt laajalle ja se koskettaa monia ihmisiä monin eri tavoin. Meksikossa poliisipari Javier Rodriguez ja Manolo Sanchez (Benicio Del Toro ja Jacob Vargas) pysäyttävät huumekuljetuksen, mutta armeija tulee väliin ja hoitaa lastin eteenpäin. Myöhemmin armeijaa johtava kenraali Salazar (Tomas Milian) pyytää Javieria avukseen omaan taisteluunsa huumediilereitä vastaan. Tuomarina toiminut Robert Wakefield (Michael Douglas) nimitetään korkea-arvoisen huumeidenvastaisen työryhmän johtoon samalla, kun hänen oma tyttärensä Caroline (Erika Christensen) on pahassa huumekoukussa. San Diegossa DEA:n agentit Ray Castro ja Montel Gordon (Don Cheadle ja Luis Guzmán) nappaavat peiteoperaatiossa huumediileri Eduardo Ruizin (Miguel Ferrer), joka taas vasikoi oman pomonsa, rikkaan Carlos Ayalan (Steven Bauer) nimen ja Ayala pidätetään, mikä on suuri shokki Ayalan vaimolle Helenalle (Catherine Zeta-Jones). Kaikissa näissä tarinoissa erinäisiä tapahtumia tapahtuu omalla painollaan ja välillä eri henkilöiden tarinat risteilevät keskenään, mutta mihin kaikki nämä polut johtaa?

Yksi kolmesta (tai oikeastaan neljästä) tänä vuonna tapahtuvista virstanpylväistä on saavutettu, kun Project 1001 siirtyy uudelle sataluvulle... sikäli mikäli tätä nyt minään suurena virstanpylväänä voi pitää, kun uusi sataluku tulee saavutettua melkein joka vuosi, vaikka toisaalta onhan tässä käytännössä jo viidennes urakasta takana. Tämän virstaanpylvään sai kunnian ylittää Traffic, vaikka vielä syksyllä näyttikin, että olisi eräs toinen elokuva, mutta kun leffateattereissa tuli nähtyä syksyllä parit 1001-elokuvat, niin niin ei sitten käynytkään. Trafficin olen kaiketi nähnyt vain kerran aiemmin ja sekin oli varmaan joskus sen ilmestymisen aikoihin, joten muistikuvat olivat ehtineet tästä elokuvasta haalistua lähes olemattomiin, mutta sen muistin, että olin pitänyt tätä ihan mukiinmenevänä leffana ja sellainen se oli edelleen. (Sisältää pienen spoilerin lopusta.)

Elokuvassa tosiaan seurataan lomittain kolmea eri tarinaa, mikä sitten aiheutti sellaista episodimaisuutta, mistä en yleensä hirveästi välitä, vaikka nämä tarinat toistensa kanssa risteävätkin jossain määrin. Nytkään en mitenkään innosta hyppinyt tämän ratkaisun kanssa, vaikka kyllähän tätä näinkin seurasi. Ongelmanahan näissä episodimaisissa elokuvissa on yleensä se, etteivät kaikki tarinapolut ole toistensa kanssa samalla tavalla mielenkiintoisia, joten tasoeroja oli... ainakin vähän. Näistäkin kolmesta tarinasta seurasin kaikkein mieluimmin tätä Wakefieldin perheen tapausta, mihin vaikutti sekin, etten lainkaan muistanut, miten se tulisi päättymään ja huumeisiin langenneen tyttären tapaus vaan oli mielenkiintoa täynnä. Ei silti, kyllä näitä kahta muutakin tarinaa seurasi ihan mielellään, vaikka ei mitään suuria tuntemuksia herättänytkään ja näin kävi varsinkin Meksikon tapahtumien kanssa, kun ne tuntuivat seuraavan tuttuakin tutumpaa kaavaa alusta loppuun ja siten yllätyksellisyys pitkälti puuttui siitä tyystin; edes pieniä yllätyksiä oli tarjolla näissä kahdessa muussa tarinahaarassa. Pidin esimerkiksi siitä, mihin Ayala-haara lopulta johti ja minkälaisten vaiheiden kautta. Kuitenkaan mikään näistä tarinoista ei johtanut mihinkään suureen lopputulemaan, sillä vaikka yksittäisiä taisteluja voitettiin, niin ongelmat olivat vielä olemassa.

Elokuvassa oli kyllä ihan onnistunut kuvaustapa episodimaisuutta ajatellen, sillä näissä eri tarinahaaroissa oli (pääosin) myös erilainen kuvaustapa. Jos näytettiin ihan normaalia kameran kuvaa, tiesi, että oltiin San Diegossa Ayala-haarassa, jos kuva oli haalean kellertävä, oltiin Meksikossa ja jos taas kuvassa oli sininen sävy, seurattiin Wakefieldin perheen otteita. Näin siis ennen kuin hahmot edes tulivat ruutuun, tiesi heti, keiden seuraan nyt hypättiin. Niin ja vaikka kaikki tarinat eivät olleetkaan yhtälailla kiinnostavia, niin jotain vetoavaa tarinankerronnassa täytyi olla, sillä kun päästiin siihen Wakefieldin puheeseen, niin rupesin miettimään elokuvaa kokonaisuudessaan ja kaikkea, mitä olin siinä nähnyt ja totesin mielessäni, että elokuva ei voi päättyä niin, että Wakefieldistä on tullut turhantärkeä paskanjauhaja, joka vannoo kaiken nähdyn jälkeen voittavansa vielä koko huumesodan. No, onneksi se puhe oli vähän erilainen.

Elokuva oli täynnä tuttuja, vaikka toki pyörikin vahvasti Michael Douglasin, Benicio Del Toron ja Don Cheadlen varassa. Varsinkin Del Toro teki hienon roolisuorituksena, sillä hän oli todella uskottavan oloinen mätänä meksikolaispoliisina, kun ottaa huomioon senkin, että Meksikossa korruptio muutenkin on aika suurta. Douglas puolestaan tekee perusvahvan roolisuorituksen ja siten häntäkin katseli ihan mielellään, eikä minulle Crashista tuttu Cheadlekään missään nimessä huonosti suoriutunut, vaikka olisihan hänen roolissaan voinut olla helposti moni muukin. Del Toron jälkeen parhaan roolityön kuitenkin teki Catherine Zeta-Jones miehensä puuhista jonkinasteiseen shokkiin menneenä Helena Ayalana, joka kuitenkin nousee lopulta jaloilleen. Mukana menossa (tästä tulee pitkä lista): Dennis Quaid (Day After Tomorrow), Amy Irving (Carrie), John Slattery (Will & Grace), James Pickens Jr. (Beverly Hills 90210), Luis Guzmán (Kylmä rinki), Miguel Ferrer (Twin Peaks), Topher Grace (70's show) sekä Rena Sofer (Ed, Melrose Place).

Pisteitä: 3,5/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Mission: Impossible - Ghost Protocol