Alkuperäinen nimi: The Shining
Ohjaus: Stanley Kubrick
Käsikirjoitus: Stanley Kubrick, Diane Johnson
Pääosissa: Jack Nicholson, Shelley Duvall, Danny Lloyd
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1980

Perhe muuttaa talviasuttamaan etäistä vuoristohotellia, jolla on  hivenen synkkä menneisyys. Perheen äiti Wendy (Shelley Duvall) ja poika Danny (Danny Lloyd) saavat todistaa perheen isän Jackin (Jack Nicholson) järjen vähittäistä menettämistä, vaan mitä osaa itse hotelli pelaa Jackin sekoamiseen?

Uusi, pitkäkestoinen projekti on hyvä aloittaa kunnon klassikolla ja sellainen Hohto on... noin niin kuin yleisessä mielessä, omiin suosikkeihin Hohto ei ole koskaan kuulunut. Tämä on johtunut verrattain intohimoisesta suhtautumisestani Stephen Kingin kirjoihin ja siten King-filmatisoinnit ovat olleet erityisen suuren suurennuslasin alla ja tarinaa nyt oli vaan liikaa muunneltu minun makuuni. Nyt Hohdon lukemisen ja elokuvan näkemisen välillä on ollut ennätyspitkä tauko (ehkä neljä vuotta), joten elokuvaa pystyi paremmin katsomaan omana itsenäisenä teoksenaan, vaikka toki sisäinen King-fani edelleen päätänsä nosti esiin välillä.

Tarina on minusta hyvä. Idea eristyksiin jäävästä perheestä on varsin hyvä ja toteutettu elokuvassakin varsin hyvin. Kuitenkaan tapa, jolla Kubrick kuljettaa juonta eteenpäin, ei oikein pure minuun. Elokuva kyllä on monin paikoin jännittävä, mutta sitten taas välillä jotenkin niin tavanomainen, että minä en vain saanut tästä kaikkea irti. Tämä ei tuntunut kauhuelokuvalta, ainoastaan jännitys- sellaiselta. Tuli tällä katselukerralla oikeastaan ensimmäisen kerran mieleen se, että vaikka tämä ei perustuisikaan lukemaani loistavaan kirjaan, en silti kykenisi nauttimaan Hohdosta täysin rinnoin. Monet kohtaukset (esimerkiksi Jackin ja Wendyn portaikkokohtaus) oli vain toteutettu sellaisella tavalla, joka ei ollut minun mieleeni. Lisäksi häiritsi jonkin verran se, kuinka vähän tilaa oikeastaan annettiinkaan itse "hohtamiselle" ja Dick Hallorann (Scatman Crotchers) tuntui jotnekin täytteeltä varsinkin elokuvan loppupuolella. Ymmärrän kyllä sen, että Hallorann haluttiin takaisin hotellille, kun niin tapahtui Kingin tarinassakin, mutta se tuntui turhalta ottaen huomioon sen, että Hallorann kuoli käytännössä heti hotellille päästyään.

Ei sillä, näyttelijäkasti on varsin onnistunut. Niin Nicholson kuin Duvallkin olivat loistavia. Nicholson jos kuka taitaa hullun roolit ja hänen ansiostaan elokuva oli varsin viihdyttävä. Shelley Duvallissa aina pistää ensiksi silmään se pieni aukko hampaiden välissä, mutta se ei poista sitä tosiseikkaa, etteikö Duvallkin osaisi näytellä, varsinkin pelästynyttä. Danny Lloyd oli ihan hyvä hänkin, mutta minun on aina ollut vähän vaikeaa arvostella lasten näyttelemistä, varsinkin ei-suomalaisissa tuotannoissa.

Noin kokonaisuutta ajatellen ymmärrän kyllä monin paikoin, miksi tämä elokuva on saanut sellaisen klassikon maineen kuin mitä sillä on, mutta tosiaan minun listallani ei pääse kovinkaan korkealle. Sellaisenaan tämä on ihan ok filmi kyllä, ainakin jos ei ajattele tätä nimenomaan King-filmatisointina.

Pisteitä: 3/5

PS. Project 1001 on uusi projektini, jossa yritän saadan katsottua kaikki kirjassa 1001 elokuvaa, jotka jokaisen on nähtävä edes kerran eläessään listatut elokuvat. Lisätietoa tästä projektista tarjoan tammikuun puolella ja jos hyvin käy, myös lista noista kaikista elokuvista tulee löytymään myöhemmässä vaiheessa blogin sivuilta; tämä on kuitenkin vielä toistaiseksi epävarmaa.