Alkuperäinen nimi: Les vampires
Ohjaus: Louis Feuillade
Käsikirjoitus: Louis Feuillade
Pääosissa: Édouard Mathé, Marcel Lévesque, Musidora
Valmistusmaa: Ranska
Ilmestymisvuosi: 1995
Kesto: 339 min

- Luovu etsinnöistäsi tai muuten huono onni odottaa sinua.

Toimittaja Philippe Guérande (Édouard Mathé) on tekemässä juttua pahamaineisesta rikollisliigasta, joka tunnetaan nimellä Vampyyrit (Les Vampires). Hän painaa villaisella toimitukseen soluttautuneen Vampyyrin Oscar Mazametten (Marcel Lévesque) varkausyrityksen, minkä vuoksi Mazamette lupaa korvata asian. Jostain löytyy sitten ruumis ilman päätä ja Guérande on varma, että kyse on Vampyyreista. Poliisipäällikön käännytettyä hänet pois luotaan, Guérande eksyy isänsä ystävän tohtori Noxin (Jean Aymé) luo ja pian selviääkin, että tohtori Nox ei olekaan oikea tohtori Nox, vaan häneksi naamioitunut Suurvampyyri ja pian Guérande on sotkeutunut hyvin pahasti Vampyyrien asioihin, eikä sitä todellakaan katsota hyvällä...

On aika taas perinteisen (peräti toista kertaa pitämäni) 1001-putken, jonka piti alkuperäisen suunnitelman mukaan käynnistyä jo viime vuoden puolella, miksi kutsunkin tätä mielessäni vuoden 2010 1001-putkeksi, mutta kun tässä on ollut niin paljon muutakin katsottavaa, niin ei ehtinyt sitten. 1001-putken tarkoituksenahan on siis se, että joka syksy ostan täsmäostoksina tietyn verran 1001 elokuvaa -kirjan sisältämiä elokuvia kerralla pitääkseni tämän projektin jatkuvasti elossa ja sitten katson ne lähestulkoon peräkkäin. Kuten viime kerrallakin, niin myös tällä kertaa luvassa on pieniä, mutta pakollisiksi katsomiani katkoja tämän putken aikana, joten termiin putki pitää suhtautua vähintäänkin pienellä varauksella.

Mitäs sitten on luvassa tämän putken aikana? No, viime vuonna olin iloinen, kun sain mukaan suosikkiohjaajiini kuuluvalta Alfred Hitchcockilta elokuvan, mutta tällä kertaa niin ei päässyt käymään. Sen sijaan tällä kertaa nyt käsittelyssä olevan elokuvan lisäksi tarjolla on jännitystä, kauhua, komediaa, katsomistaan vuosia odottaneita elokuvia (ainakin yksi), dokumenttia, draamaa niin melodraaman kuin ilmeisesti sodankin tai sellaisen jälkipuinnin melskeissä sekä modernejakin (viimeisen kolmenkymmen vuoden aikana ilmestyneitä) klassikoita. Mukana on totta kai monia elokuvia, joista en olisi kuullutkaan ilman tätä 1001-projektia. Englannin kieli on tietenkin hyvin edustettuna, mutta onpahan mukana myös muun muassa kiinan-, korean-, serbokroaatin kuin espanjankielisiäkin elokuvia, kuin myös ainakin minulle hyvin eksoottiselta kuulostavan bambarankielinen elokuvakin (ranskaakin siinä puhutaan). Mainittakoon nyt tässä vielä, että yksi 1001-putkeen tarkoitettu elokuva, 1001 elokuvaa -kirjan tuorein katsomaton tapaus There Will Be Blood, tuli katsottua jo aiemmin, koska kaveri kävi kylässä ja se halusi katsoa sen. Lisäksi pitää mainita, että yksi tähän putkeen tarkoitettu elokuva, ranskalainen Äiti ja huora vuodelta 1973, jäi saamatta, koska siitä ei ole tehty kelvollista dvd-julkaisua, kun taas VHS ja Japanissa julkaistu dvd (jossa vain japaninkielinen tekstitys) siitä löytyy. Ilmeisesti tekijänoikeussyistä elokuvaa ei ole julkaistu täällä päin maailmaa (sitä on eri puolilla netissä toivottu paljon), joten se on ainakin nyt seurantalistalla niin dvd:n kuin mahdollisen tv-esityksenkin osalta. Ehkä jonakin päivänä senkin saan käsiini. Mutta tämän pidemmittä puheitta, let's the show begin!

Ennen kuin televisiot tulivat ihastuttamaan ja vihastuttamaan meitä, elokuvateattereissa pyöritettiin täyspitkien elokuvien rinnalla (yleensä niiden aluksi) niin sanottuja sarjafilmiä (en tiedä tarkkaa suomennosta), joita näytettiin pätkittäin (esim. yksi jakso per viikko/kuukausi) vähän niin kuin tv-sarjoja nykyisin. Yleensä nämä sarjafilmit loppuivat johonkin cliffhangeriin, jotta katsojat saataisiin koukutettuja. Näin ei kuitenkaan ollut ihan laita Les Vampiresin kohdalla, joka lukeutuu niihin ensimmäisiin tehtyihin sarjafilmeihin. Olin päättänyt katsoa tämän elokuvan viikonlopun ratoksi, sillä mielessäni oli pyörinyt elokuvan ilmeisesti alkuperäiskesto eli 440 minuuttia ja aattelin, että tämän parissa menee helposti pari päivää, mutta halusin kuitenkin antaa elokuvalle edes mahdollisuuden katsoa se yhdessä illassa, joten säästin sitä perjantaihin asti, vaikka en uskonutkaan, että tässä onnistuisin. En uskonut näin edes perjantaina, kun huomasin, että ilmeisestikin esitystekniikan kehittymisen vuoksi elokuvan pituus olikin laskenut 339 minuuttiin (NTSC-pituus 399 minuuttia). No, elokuva ei ollut ihan sitä mitä nimi antoi olettaa, mutta siitä huolimatta Les Vampires lukeutuikin ihan kelvollisten tapausten joukkoon.

Elokuva siis jakautuu kymmeneen osaan, joiden kestot vaihtelevat suuresti, sillä siinä missä yhden osan kesto on vain 15 minuutin luokkaa, ovat muut yli puolituntisia ja lähenteleepä muutama osa jopa tunnin kestoa. Kuten yllä mainitsin, niin sarjafilmit pyrittiin usein päättämään jonkinlaiseen cliffhangeriin, mutta tämän elokuvan kohdalla niin ei ollut, vaan melkein jokainen osa olisi voinut toimia yksinäänkin ihan kuin joissakin myöhemmän aikojen tv-sarjoissa, joissa päähenkilöt ja taustalla olevat pahat voimat ovat jotakuinkin samat jaksosta toiseen. Tietenkin parhaan vaikutelman saa, kun katsoo kaikki osat ja järjestyksessä, eikä varsinkaan kannata katsoa sikin sokin. Osien välillä ei nähdä mitenkään hirveän suurta tasoeroa, mutta havaittavissa tasoeron olemassaolo kyllä oli. Siinä missä joitakin osia katseli oikeinkin jännittyneenä, niin toisia katseli enemmänkin vain pieni uteliaisuus seuranaan ja niinpä kaikki osat eivät tehneetkään samalla tavalla vaikutusta. Esimerkiksi kahdeksas osa (Myrskyn mestari, vapaa suomennos) oli juuri sellainen, että vaikka sitä seurasikin ihan mielenkiinnolla, niin kokonaisuuden kannalta kaikki sen tapahtumat eivät tuntuneet niin tarpeellisilta. Lisäksi myös osien välillä oli sävyeroja, sillä toisten osien keskittyessä toimintaan tai seikkailullisuuteen, niin toisissa osissa oli mukana myös trillerimäisiä piirteitä, mutta myös huumoria. Itse asiassa minulle tuli parista osasta mieleen (kolmas ja kuudes), että ne olisivat voineet hyvinkin edustaa jotain osaa jo mainitun Alfred Hitchcockin ohjelmistossa, sillä siinä missä toinen edustaa hyvinkin hitchcockmaista trilleriä, niin toisessa on kanssa komediallisiakin aineksia sisältävän agenttiseikkailun piirteitä. Semmoinen hauskahko sivuhuomio tämän kappaleen loppuun täytyy sanoa, että vaikka kyseessä onkin sarjafilmi, jonka eri osat ilmestyivät eri aikoihin ja siten elokuvan kerralla katsominen oli mahdotonta, niin siltä huolimatta melkein tunsin huonoa omatuntoa, kun perjantaiyönä jouduin jättämään leikin kesken kuudennen osan jälkeen. Hih!

Kuten varmaan niin moni muukin, niin myös minä odotin elokuvan nimen perusteella jonkin sortin vampyyrileffaa, mutta tällaistahan ei sitten saatukaan, ei, vaikka yksi elokuvan mainoskuvista siihen suuntaan voisi viitatakin. Sen sijaan kyseessä olikin seikkailullinen rikoselokuva, jossa nämä "vampyyrit" ovatkin rikollisliigan jäseniä. Niinpä elokuvan päähenkilö Guérande pääseekin pistämään kapuloita Vampyyrien rattaisiin kerta toisensa jälkeen ja kuten näihin elokuviin niin oleellisesti kuuluu, jopa poliiseja paremmin. Myönnän kyllä, että monta osaa meni niin, että ajattelin, että jos vaikka nämä paljastuisivatkin oikeiksi vampyyreiksi, jotka vaan poikkeavat paljon siitä totutusta vampyyrikuvauksesta, mutta ei. Matka on pitkä ja sen aikana saadaan kokea jokseenkin yllättäviä juonenkäänteitä, jännitystä, mutta myös vähän huumoria, sieppauksia, murhia, räjähdyksiä ja vaikka mitä. Minusta elokuva oli puitteiltaan oikeinkin mukavaa seurattavaa, mitä nyt lopussa alkoi tuntua pientä toistoa ja ainakin näihin jatkuviin sieppauksiin ja uusien tärkeiden henkilöiden mukaantuloon (vanhojen poistuessa taka-alalle) alkoi jo vähäsen ehtiä kyllästyäkin, mutta ei liikaa, etteikö elokuvasta olisi voinut seurata vähintäänkin mielenkiinnolla loppuun asti. Alkupuolella elokuva tuntui vielä oikeasti jännittävältä tapahtumien seuratessa toisiaan ja sitä oikeasti odotteli innolla, miten Vampyyrit-jengi lopulta tuhotaankaan ja minkälaisia vaaroja sitä ennen tulee, mutta myönnän kernaasti, että loppupuolella tämä suurin into vähän lopahti, sillä välillä elokuvassa tuntui olevan pientä paikallaan junnaamisen makua, vaikka ei missään vaiheessa kokonaan pysähtynytkään. Kyllähän mä sen huomasin matkan varrella, että ihan niin kuin tv-sarjoissa, niin myös tässä hahmoista alkaa tykätä sen verran, että ne kantavat myös hieman heikompienkin osuuksien yli. Näiden Vampyyrien järjenjuoksua en täysin ymmärrä, sillä Guérande joukkoineen oli jo lopettanut heidän tutkimisensa, mutta he nyt vain halusivat päästä kostamaan tälle sen sijaan, että olisivat antaneet asian olla ja jatkaneet mellastamistaan rauhassa; enhän minä sitä sano, etteikö Guérande olisi voinut jälleen lähteä heidän perään, jos Vampyyrit olisivat tehneet jotain suurta. Vampyyreja otetaan kiinni tai tapetaan yksi toisensa jälkeen, joten siinä mielessä loppuratkaisu tuntui ehkä hieman hätiköidyltä ja mielikuvituksettomalta, sillä siinä ei tapahtunut mitään erityisen suurta, mutta tällaisenaankin se oli ihan mukava (toki elokuvan tekovuosi kannattaa ottaa tässäkin asiassa huomioon). Kuitenkin sen verran kiva tapaus, ettenkö voisi tätä pitkästä kestostaan huolimatta vielä toisenkin kerran katsoa joskus.

Näyttelytyöskentely ei nyt millään muotoa ole vertailtavissa nykyajan näyttelemiseen, mutta siitä huolimatta sitä oli oikein hauska seurata. Kun puhetta ei kuulla, niin kaikki tunteet on ollut pakko ilmaista elein ja siinä onnistuttiin minusta ihan hyvin, vaikka paljon nähtiin myös ylitseampuvia eleitä. Varsinkin minua viehätti ja nauratti äkilliset säikkymisreaktiot ja epäilevien/viekkaiden ihmisten ilmeet varsinkin silmien osalta, jotka muistuttivat kovasti sellaista voivottelevaa tai "onks toi niin ku tosissaan?" -ilmettä, tästä yhtenä esimerkkinä tämän poliisipäällikön reaktio irtileikatun pään löytymiseen. Édouard Mathé oli päähenkilönä ja terävä-älyisenä toimittajana oikein hyvä ja miellyttävä katsoa siinä missä taas hänen sidekickiaaan Mazamettea näytellyt Marcel Lévesque veti roolinsa selvästi yli, eikä tämä näkynyt vain muutamin kohdin, vaan lähes koko ajan, mutta tämä seikka teki hänen hahmostaan lähinnä huvittavan, ei huonoa. Vampyyreja kuvatessa isoimmassa huomiossa olivat tietenkin heidän johtajansa, mutta siitä huolimatta huomion heiltä ja itse asiassa muiltakin elokuvan päähenkilöiltä varastaa elokuvan ykkösnaista ja johtajien oikeana kätenä toiminutta Irma Vepiä (anagrammi sanasta Vampire) esittänyt Musidora. Hän ei ehkä ollut kovin moni-ilmeinen näyttelijä (oliko kukaan näyttelijöistä onkin jo toinen juttu), mutta hänen esiintymisensä vaan vetää oudosti puoleensa ja hän esittääkin tällaista viekkaanoloista ja jatkuvasti varuillaan olevaa rikollista naista oikein vakuuttavasti ja ilokseni häntä saikin katsella oikeastaan koko elokuvan ajan.

Pisteitä: 3/5

PS. Elokuva on katsottavissa kokonaisuudessaan ilmaiseksi The Archive -sivustolla, mutta koska kyseessä on amerikkalainen sivusto, lienee elokuvasta tarjolla se 399 minuuttia pitkä versio. Ainakin hahmot kävelevät normaalimpaa vauhtia eli hitaammin kuin minun käsiini saamassa julkaisussa (Artificial Eyen julkaisu). Lisäksi minun versioni on kokonaan mustavalkoinen ja tekstitysruudut ranskan kielellä ja tekstitys vain englanniksi.

Seuraavana arvosteluvuorossa: 1900