Alkuperäinen nimi: Juno
Ohjaus: Jason Reitman
Käsikirjoitus: Diablo Cody
Pääosissa: Ellen Page, Michael Cera, Jennifer Garner
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2007
Kesto: 92 min

- Your parents are probably wondering where you are.
- Nah... I mean, I'm already pregnant, so what other kind of shenanigans could I get into?

Juno (Ellen Page) on 16-vuotias teini, joka on pamahtanut paksuksi yhden seksikerran jälkeen, mutta hänen lähimmät ystävänsä, myös tulevan lapsen isä Paulie (Michael Cera), ja vanhemmat suhtautuvat asiaan verrattain rennosti. Ensin hän aikoo tehdä abortin, mutta käytyään aborttiklinikalla hän muuttaakin mielensä ja ystävänsä Leahin (Olivia Thirlby) avustuksella hän löytääkin sopivan pariskunnan (Jennifer Carner ja Jason Bateman), joka on toivonut omaa lasta jo pitkään ja tavattuaan heidät Juno tulee entistä varmemmaksi heidän sopivuudesta lasten vanhemmiksi. Raskausaika on kuitenkin pitkä, joten miten nuoren Junon elämä muuttuu raskauden aikana ja meneekö kaikki sittenkään ihan niin kuin oli suunniteltu?

Jason Reitman on pikkuhiljaa nousemassa suosikkiohjaajieni joukkoon, ellei hän ole jo sellainen, sillä ennen tätä elokuvaa olen nähnyt hänen kaksi muutakin elokuvaansa (Thank You For Smoking sekä Up in the Air) ja pitänyt niistä, eikä tämäkään elokuva tuottanut pettymystä. Sen verran tässä elokuvassa oli eroa noihin äsken mainittuihin, että tämän elokuvan kohdalla Reitman ei itse käsikirjoittanut elokuvaa, vaan käsikirjoituksen oli tehnyt ensikertalainen ja blogin pitämisen kautta tunnetuksi tullut (!) Diablo Cody. En muista ihan tarkalleen, miksi en tämän elokuvan ilmestymisen aikoihin käynyt elokuvaa katsastamassa elokuvateatterissa, vaikka elokuva kiinnostikin, mutta epäilen syyksi joko elokuvan kohtuutuntemattomia tekijöitä, minkä vuoksi elokuvaa ei ole saatettu näyttää Porissa tai sitten hetkittäistä rahapulaa (veikkaan jälkimmäistä). Hankintalistalla elokuva on kuitenkin keikkunut jo useamman vuoden, joten kun viimein tähän törmäsin, niin pitihän tämä heti mukaan ottaa ja kuten yllä kerrotusta voi päätellä, Juno ei pettänyt.

Teiniraskaus on yleensä hyvin vaikea käsitellä, mutta tässä elokuvassa aihetta oli käsitelty melko kepein keinoin syyllistymättä kuitenkaan teiniraskauksien ihannointiin. Ei elokuvassa sorruta myöskään tuomitsemiseen, vaan annetaan sen sijaan tarinan kertoa itse itsensä ja sellaisena onkin varsin riemastuttava esimerkki siitä, miten vaikeaa aihetta kuvataan lämminhenkisellä huumorilla ja tunteisiinvetoavalla tavalla ilman suurempaa moraalisaarnoja. Elokuvan teinejä kuvataan hyvin uskottavalla tavalla ja dialogit suorastaan pursuavat aitoutta, mikä tekee hahmoihin samaistumisen hyvin helpoksi. Parhaiten teineistä onnistuu itse elokuvan nimihenkilö Juno, joka ei ole vain sanavalmis nuori, vaan myös ihanan valloittava persoona. Elokuvan aikuisiakaan ei toki ole unohdettu ja varsinkin Junon kanssakäymiset tulevien adoptiovanhempien kanssa olivat hyvin hauskoja, mutta samalla sitä ajatteli, että juuri noinhan ne keskustelut (Junon kaltaisen sarkasmiinkin taipuvaisen teinitytön kanssa) varmasti menisivätkin oikeasti; se sukupolvien välinen kuilu oli hyvin aistittavissa hahmojen eleistä. Kokonaisuudessaan dialogi oli kuitenkin sen verran hyvin kirjoitettua, että lainaukseksi tuonne ylemmäs olisin voinut kelpuuttaa melkein minkä tahansa dialoginpätkän elokuvasta. Kaikki hahmotkin olivat hyvin rakastettavia ja niinpä heille kaikille toivoi vain ja ainoastaan hyvää.

Vaikka tavallisen elämän - siinä määrin kuin raskaana voi sellaista viettää - kuvaus olikin varsin onnistunutta ja mielenkiintoista, niin myönnän, että väliin mahtui myös pieniä suvantohetkiä, joiden aikana mielenkiinto tahtoi hivenen latistua, mutta kokonaisuutena elokuva oli ihanan erilainen. Vaikka aiheena onkin teiniraskaus ja vaikka kyseinen teini onkin vasta koululainen, niin elokuvassa ei niinkään keskitytty Junon ikään - olihan se toki koko ajan taustalla - vaan raskauteen ylipäätään ja niinpä elokuvan päähenkilönä olisi voinut hyvin olla täysi-ikäinenkin nainen ja silti tarina olisi voitu seurata suurin piirtein samoja polkuja; toki raskaus aina omat rajoitteensa aiheuttaa, mutta niin se taitaa aiheuttaa kaikille naisille iästä riippumatta. Olin Reitmanin muiden elokuvien perusteella tehnyt sellaisen huomion, ettei hän sorru ihan tavanomaisiin ratkaisuihin ja niinpä arvelinkin, ettei elokuvassa päädytä ihan perinteisiin ratkaisuihin, mitä ei-toivottujen raskauksia käsitteleviin tarinoihin tulee ja olin oikeassa. Elokuva sai vauvan osalta haluamani kaltaisen lopun (ei täysin mutta melkein), vaikka pyörittelinkin erästä toisenlaista loppuakin mielessäni (vauvasta tulisi Junon "sisko"), mutta nähty ratkaisu oli selkeästi parempi niin Junoa, vauvaa kuin kaikkia muitakin elokuvan kärkihahmoja ajatellen. Kokonaisuutena hyvin elämänmyönteinen elokuva melko arasta aiheesta. Suosittelen.

Ellen Page oli vakuuttanut minut jo Inceptionissa ja tässä elokuvassa hän vakuutti minut sitäkin paremmin - ihanaa kun voi käydä kurkkaamassa mielipiteensä aiemmin katsomiensa elokuvien näyttelijöistä näin jälkikäteenkin. Hän oli todella uskottava roolissaan ja siten hän olikin sisäistänyt Junon hahmon täysin ja minun on hyvin vaikea kuvitella ketään muuta Junon rooliinsa. Myös elokuvan muut kärkinaiset, adoptioäitikandidaatti Vanessaa näytellyt Jennifer Garner sekä Junon äitipuolta Brenia näytellyt Allison Janey, olivat hyviä. Michael Cera jäi ehkä hieman etäiseksi. Mukana menossa: J.K. Simmons (Kylmä rinki).

Pisteitä: 4/5

PS. Tänä vuonna on tulossa teattereihin(?) Jason Reitmanin ja Diablo Codyn seuraava yhteistyö. Odotan mielenkiinnolla!

Seuraavana arvosteluvuorossa: Myrskyn ratsastajat