Alkuperäinen nimi: Hyvä poika
Ohjaus: Zaida Bergroth
Käsikirjoitus: Zaida Bergroth, Jan Forsström
Pääosissa: Elina Knihtilä, Samuli Niittymäki, Eero Aho
Valmistusmaa: Suomi
Ilmestymisvuosi: 2011
Kesto: 88 min

1309943242_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kirjailija Leila Manner (Elina Knihtilä) on tullut viettämään lomaa kesäasunnolle kahden poikansa, Ilarin ja Unton (Samuli Niittymäki ja Eetu Julin), kanssa, mutta ei jaksa viettää aikaa vain heidän kanssaan, vaan pyytää liudan ystäviään kylään ja tätä ei Ilari oikein sulata. Ei varsinkaan, kun mökille tulee myös Aimo (Eero Aho), jonka kanssa Leila alkaa viettää aikaa hieman intiimimmeissäkin merkeissä ja Ilarin mustasukkaisuus nousee tämän vuoksi pintaan...

Tämä elokuva jäi välistä teatterikierroksella ja olisi voinut jäädä väliin nytkin, jos sunnuntaina ei olisi pitänyt tappaa aikaa jollain tavalla. Tämä elokuva tehtiin melko tuoreella porukalla ja järjestelmäkameralla kuvaten, minkä lisäksi se kuvattiin kronologisessa järjestyksessä; seikka, jolla ei ole katsojan kannalta mitään merkitystä ja jääkin siten vain kuriositeetiksi. Paljon uudempaa ajattelua oli siis mukana ja kun elokuvassa oli lisäksi ihan hyvä tarina, niin mikäs oli Hyvää poikaa katsellessa.

Tarina ei ehkä ollut sieltä omaperäisimmästä päästä, mutta se oli kääritty ihan toimivaan pakettiin, minkä vuoksi sitä oli kuin olikin ihan kiva katsoa. En ehkä täysin hyväksynyt Leila Mannerin ratkaisua kutsua ystäviään kylään sen jälkeen, kun hän oli luvannut pojilleen jotain mutta, vaikka tavallaan ymmärsinkin sen. Mitä tulee sitten äiti-poika -suhteeseen Ilarin näkökulmasta, niin elokuva tekee vähän saman tempun kuin Paha perhe viime vuonna eli se ei kerro mitään varmasti, vaan jättää katsojaan epäilyksen asioiden oikeasta tolasta. Niinpä jokainen katsoja saa itse tulkita sen, kärsikö Ilari jonkinasteisesta oidipuskompleksista vai oliko taustalla sittenkin jokin "isäksi isän paikalle" -mustasukkaisuuskuvio. Näine miettein elokuva oli todella mukavaa seurattavaa, vaikka elokuva sisälsikin tylsiä kliseitä, kuten "Uskon mieluummin hoitoani kuin omaa lastani" -asetelman. Loppuratkaisu oli loppujen lopuksi aika perisuomalainen, mutta ei ehkä sittenkään täysin minun mieleeni.

Olen aina tykännyt Elina Knihtilästä näyttelijänä ja hän oli tässäkin roolissaan ihan hyvä, mutta ei kuitenkaan ehkä parhaimmillaan. Vaikka vilaukselta hänet näinkin aiemmin, niin harmi, ettei hän tullut enää sunnuntain näytökseen puhumaan muiden elokuvan parissa työskennelleiden tavoin; hänestä olisi vaikka voinut ottaa kuvan tai jotain. Myös Ilaria näytellyt Samuli Niittymäki oli ihan ok, vaikka hieman yksiulotteiseksi tuntuikin vähän jäävän. Eero Ahosta ei jäänyt hirveästi mitään mieleen. Muut näyttelijät jäivätkin sitten enemmän tai vähemmän statistien rooliin.

Pisteitä: 3,5/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Uncle Boonmee Who Can Recall His Past Lives