Alkuperäinen nimi: Escape from New York
Ohjaus: John Carpenter
Käsikirjoitus: John Carpenter, Nick Castle
Pääosissa: Kurt Russell, Harry Dean Stanton, Isaac Hayes
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1981
Kesto: 95 min

- Remember, once you're inside you're on your own.
- Oh, you mean I can't count on you?
- No.
- Good!

Ennen niin mahtavasta New Yorkista on tullut huipputurvallinen vankila, josta ei ole ulospääsyä, kun sinne kerran menee, sillä saarta ympäröi niin miinat, korkeat muurit ja niiden päällä vartijat helikoptereineen ja varoituksia tottelemattomat pakokandidaatit tapetaan surutta, mutta itse kaupungissa ei ole muita kuin vangit. Entistä sotasankaria Snake Plisskeniä (Kurt Russell) ollaan juuri viemässä kohti New Yorkia, kun presidenttiä (Donald Pleasence) kuljettanut kone kaapataan ja pudotetaan vankila-alueelle, mutta presidentti pääsee viime hetkellä pakoon. Presidentti kuitenkin siepataan ja sieppaajat uhkaavat tappaa hänet, jos häntä pelastamaan tulleet vartijat eivät lähde hetimiten pois. Niinpä poliisikomissaari Hauk (Lee Van Cleef) pyytää Plisskeniä pelastamaan presidentin tarjoten täyttä armahdusta ja pian on New Yorkissa helvetti irti...

Vuonna 1999 näin joko tämän elokuvan tai sen jatko-osan (Pako Los Angelesista), mutta enää en ole täysin varma, kummasta elokuvasta oli kyse, mutta rupesin nyt epäilemään vahvasti, että se oli tuo jälkimmäinen. Tämä siis tarkoittaisi sitä, että ennen eilistä en olisi nähnyt tätä elokuvaa, mikä tietyissä piireissä saattaisi olla todellinen skandaali, mutta minkäs teet, kun ei ole tullut vastaan. Kuitenkin elokuva on keikkunut siellä hankintalistojen kärkipäässä (tarkoittaen: ostan, jos/kun näen) jo vuosikaudet, mutta vasta viime maaliskuussa näin pääsi käymään. Minun täytyy myöntää, että olin kuvitellut elokuvan jonkinlaiseksi ”One man alive” -tyyppiseksi selviytymistoiminnaksi, mutta olin näköjään väärässä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että elokuva olisi ollut minkään asteinen pettymys, vaan päinvastoin: Pako New Yorkista nimittäin rokkasi ja lujaa!

Elokuva aloitetaan New Yorkin ”nykytilanteen” (sikäli kuin vuodet 1988 ja 1997 sopivat ”nykyisyyteen”) esittelyllä, mikä toimi ihan hyvin, kun sitten itse elokuvassa ei tarvinnut käyttää aikaa taustojen selvittämiseen, vaan pääosin pääsi heti mukaan elokuvan maailmaan. Se vähän mietitytti (ei kuitenkaan pistemenetysten veroisesti), että miten Plissken oli niin tunnettu, mutta tähän ei täysin vastattu; toki hänen ansioluettelonsa käytiin alussa läpi, mutta se ei kuitenkaan ihan kaikkea kertonut. Kun sitten päästiin New Yorkiin, niin tarina eteni oikein luontevasti eteenpäin vailla häiritseviä pysähdyksiä ja kohta elokuva olikin ohi nopeammin kuin ehti oikeastaan huomatakaan. Tietenkin Plisskenin kello vähän kertoi siitä, että aika oli käymässä vähiin, mutta muuten tarinaa kuljetettiin niin sulavasti eteenpäin, että ajankulua ei juuri tahtonut noteeratakaan. Huomasin monessa kohtaa miettiväni varsinkin elokuvan alkupuolella miettiväni, että olisin itse varmaan tehnyt joissakin asioista erilaisia ratkaisuja (hyvähän sen on näin tietokoneruudun edessä sanoa, heh!), esimerkiksi sen radiopuhelimen olisin heittänyt hukkaan heti alussa, mutta tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö toteutuneet ratkaisutkin/juonenkuljetukset olisi olleet varsin toimivia ja minulle mieleen. Toimintaosuudetkin olivat suuresti mieleen, sillä vaikka vähän ammuskeltiinkin, niin aika pienimuotoisiksi nekin ammuskelut jäivät, eikä toimintaa myöskään ryyditetty suurilla räjäytyksillä, vaikka välillä miinoja paukuteltiinkin. Kaiken lisäksi elokuva päätettiin oikein hauskasti tuoden Plisskenin hahmoon vielä pienen hyvän lisämausteen ja pidinkin tästä loppukohtauksesta kovasti. Koko idea tällaisesta kaupunkivankilasta oli minusta todella mielenkiintoinen ja kaupungin visuaalinen ilme oli toteutettu hyvin, niin mitäpä valittamista minulle enää oikein olisi jäänyt, kun osittain Carpenterin säveltämä musiikkikin oli hyvin luomassa juuri oikeanlaista katselufiilistä kotikatsomoon. Kunnon äijäleffa alusta loppuun ja iski kyllä omaan makuhermoon ehkä hieman yllättävänkin hyvin!

Snake Plisskenin rooliin oli kaavailtu muun muassa Charles Bronsonia ja – hui kauhistus! – Tommy Lee Jonesia (tosin en ole varma, miltä Jones näytti kolmekymmentä vuotta sitten), mutta vaikka ehkä Bronsonin olisinkin voinut juuri ja juuri kelpuuttaa Plisskeniksi, niin hyvin vaikea minun on kuvitella kenenkään sopivan paremmin Plisskeniksi kuin Kurt Russellin. Hänellä oli juuri sopiva antisankari-lookki ollen samalla vaarallisen mutta myös tarpeeksi machon oloinen ja pidinkin hänen suorituksestaan hyvin paljon; se silmälappukin oli ollut vissiin Russellin oma idea ja sopi Plisskenille todella hyvän ja teki Russellista vaan entistä äijemmän näköisen. Donald Pleasence jäi kyllä aika pahasti Plisskenin ja kumppaneiden varjoon, mutta olipahan hänkin ihan hyvä oma itsensä. Mukana menossa: Harry Dean Stanton (Alien), Lee Van Cleef (spagettiwesternit) ja Isaac Hayes (South Park). Hayesin äänestä olin havaitsevinani pieniä South Parkin Chefin piirteitä, mutta tämäkin varmasti vain siksi, että tiesin kuka oli kyseessä.

Pisteitä: 5/5

Pako New Yorkista, Pako Los Angelesista

Seuraavana arvosteluvuorossa. Cliffhanger – Kuilun partaalla