Ohjaus: Neil Hardwick
Käsikirjoitus: Katja Kallio
Pääosissa: Elli Vallinoja, Chike Ohanwe, Taneli Mäkelä
Valmistusmaa: Suomi
Ilmestymisvuosi: 1986 Kesto: 123 min
- Sä oot tehnyt itelles abortin, joten kai sä voit lyödä mua kattilalla päähän.
Ada (Elli Vallinoja) on ministerin tytär, joka on tottunut saamaan lähes kaiken haluamansa, mitä kuvitella saattaa. Hänen äitinsä on kuollut rattijuopon takia ja hänen henkireikänsä onkin hänen tätinsä, joka asuu melko boheemisti (verrattuna Adan kotioloihin.) ja tämä täti antaakin Adalle asuntoonsa oman avaimen. Isänsä ja tätinsä molempien ollessa reissun päällä Ada lähtee juhlimaan, mutta ilta päättyy auto-onnettomuuteen, jossa mies joutuu sairaalaan ja Ada itse menettää muistinsa, eikä muista juuri mitään muuta kuin tätinsä osoitteen, mutta ei tädin olemassaoloa. Eräänä päivänä hän tutustuu Toniin (Chike Ohanwe), jonka isä makaa Adan vuoksi sairaalassa, mutta miten käy, kun totuus selviää vai selviääkö se lainkaan?
Jos rakastat tulee ensi-iltaan vasta tammikuun puolella, mutta jo nyt pyörivät ennakkonäytöksen Finnkinossa. Ihastuin trailerissa niin eduskuntatalon edessä ja (muka?) sisällä hyppelyyn ja tietenkin TikTakin Heilutaan -kappaleeseen, joten olihan tämä mentävä sitten katsomaan heti ensimmäisen tilaisuuden tullen ja en minä ainakaan pahasti pettynyt.
Elokuvan päätarina perustui Sakari Topeliuksen Adalminan helmi -nimiseen satuun ja vaikken alkuperäistä teosta tiedäkään, niin ihan kivalta tämä versio meni eteenpäin. Tarinassa riitti sopivasti juonenkäänteitä, jotta mielenkiinto säilyi myös sen kohdalla. Tarina oli tietyllä tavalla selvästi suomalainen, mitä sopiikin juuri Hardwickilta odottaa; vaikka oltiin selvästi musikaalielokuvan (vai pitäisikö tätä sanoa vain musiikkielokuvaksi, en ole varma) parissa, niin silti elokuvassa ei vältelty vaikeitakaan aiheita, mikä oli sinänsä ihan positiivista.
Tärkeintä elokuvassa oli kuitenkin musiikki ja senhän vuoksi minä elokuvaa meninkin katsomaan ja sainkin aika pitkälle juuri sitä mitä hainkin: tuttuja suomirock-biisejä (mm. Tiktakia, Maija Vilkkumaata, Eppuja ja J. Karjalaista) joskin muutamia tuntemattomiakin mukaan mahtui. Kovasti olisin toivonut, että kaikki kappaleet olisi selvästi laulettu näyttelijöiden voimin, mutta näin ei kuitenkaan ihan ollut, vaikka kyllä ne näyttelijät ihan kiitettävän usein itse lauloivat kappaleet. Lisäksi olisin toivonut, että kappaleet olisi esitetty kokonaan, mutta useimpia kappaleita oli ikävästi lyhennetty. Tietenkin tämä tällaisenaan olisi kasvattanut elokuvan kestoa, mutta toisaalta kappaleet olisi voitu sovittaa tarinan kulkuun jollain tavalla paremminkin. Nyt välillä tuli hetkiä, jolloin jotkin kappaleet tuntuivat (jopa musikaaliksi) alkavan vähän turhan irrallaan päätarinasta, mikä hieman häiritsi, kuten myös se, että kappaleiden aikana todellisuus ja taru tahtoivat siinä mielessä sekoittua, että esimerkiksi tanssijat olivat olemassa vain kappaleiden aikana tai henkilöiden väliset "raja-aidat" hävisivät kokonaan, eikä ajassa seikkailuakaan unohdettu. Kaikesta tästä kritiikistä huolimatta näin suomirokin ystävänä kyllä viihdyin kappaleidenkin aikana, vaikka tarinaa ajatellen toivoinkin kuulevani jossain vaiheessa Rakkauden haudalla -kappaleen; se olisi niin sopinut tarinan loppupuolelle, mutta valitettavasti hiljaista toivettani ei kuultu. Ihan odottamaani musiikki-iloittelua en siis saanut, mutta ihan tarpeeksi kyllä, että viihdyin elokuvan parissa. Veeti Kallion tulkitsema Lasten mehuhetki oli ehkä se elokuvan hulvattomin kappale, joskaan ei ainoa hauska veto, mutta muuten kappaleet olivat pääosin selvästi vakavampia.
Pääosan esittäjät olivat molemmat minulle ennestään tuntemattomia, mutta he hoitivat hommansa kotiin ihan kunnialla. Oikeastaan kaikkia muita näyttelijöitä nähtiin verrattain vähän ehkä Ada-Annan työkaveria Merviä näytellyttä Meri Nenosta lukuun ottamatta, sillä muut näyttelijät tuntuivat esiintyvän korkeintaan muutamassa kohtauksessa.
Pisteitä: 3,5/5
Kommentit