Alkuperäinen nimi: Neds
Ohjaus: Peter Mullan
Käsikirjoitus: Peter Mullan
Pääosissa: Conor McCarron, Peter Mullan, Gary Milligan
Valmistusmaa: Iso-Britannia, Ranska, Italia
Ilmestymisvuosi: 2010
Kesto: 124 min

- You are related to Benjamin McGill?
- He is my brother, sir.

1324375106_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

John McGill (Greg Forrest, Conor McCarron) on alakoulussa luokkansa priimus. Hänen siirtyessä ylemmälle asteelle hän kokee joutuneensa lähtötasoonsa nähden liian heikkotasoiselle luokalle, mistä hänen on raivattava tiensä paremmalle rinnakkaisluokalle. Canta (Gary Milligan) puolestaan vihaa hikipinkoja ja lupaa hakata Johnin heti kun uusi kouluvuosi alkaa. John kuitenkin välittää viestin jengissä olevalle pelätylle veljelleen Bennylle (Joe Szula), joka hakkaa Cantan henkihieveriin ja John saa opiskelurauhan. Vuodet vierivät ja Johnista tulee edelleen opiskeluissa loistava teini, joka käy kaiken maailman kesäleireillä. Eräänä päivänä hänet pysäyttää nuorisojengi, joka aikoo ryöstää Johnin, mutta kun käy ilmi, että John on Bennyn veli, Johnille annetaan tavarat takaisin. Lisäksi jengi pyytää Johnia liittymään jengiin ja John ottaa tarjouksen vastaan, mutta jengissä oleminen ei ihan vaaratonta ole...

En tiennyt tästä elokuvasta juurikaan mitään ja itse asiassa ainoa kosketus koko elokuvaan oli sen traileri, jonka näin jokunen viikko sitten valkokankaalta ja ajattelin, että tässäpä saattaa olla aineksia raadolliseen nuorisokuvaukseen ja vieläpä ihan hyvin tehtyyn sellaiseen. Samalla tulin toisaalta ajatelleeksi sitä, että oliko trailerissa sellaisia juttuja (jengitappeluita, vandalismia ym.), jotka houkuttelivat teinejä ei vain katsomaan, vaan myös ottamaan ikäviä vaikutteita. No, jälkimmäisestä seikasta en tiedä, mutta teinejä ei salissa ainakaan näkynyt, tosin ei näkynyt ketään muitakaan ja niinpä minä toistamiseen sain itselleni koko salin vain itselleni. Oi mitä luksusta! Itse elokuva ei täysin vastannut (sisällöllisesti) odotuksiani, mutta Neds oli kuitenkin ihan hyvin toteutettu kuvaus yhden nuoren elämästä ja sen vaikeudesta.

Tarina oli läpi elokuvan mielenkiintoinen, vaikkakin ihan alussa se mielenkiinto johtuikin siitä, että tiesin, ettei John tulisi pysymään sellaisena hikipinkona kuin millaisena hänet alussa esitetään ja minusta oli kiinnostavaa seurata, miten tämä tiedossa oleva muutos lopulta tapahtuisikaan. Kunnolla elokuvaan tulee kuitenkin eloa vasta siinä vaiheessa, kun tämä muutos tapahtuu ja Johnista tulee yksi niin sanotuista katujen kauhuista. Tämä eloisuuden lisääntyminen ei johtunut pelkästään Johnista, vaan myös siitä, että päästiin seuraamaan myös tätä jengielämää monilta eri kantilta ja nähtiin myös se, miten se äkillinen pääsy jengiin vaikutti Johniin. Minusta tätä nuorisoporukkaa oli kuvattu aika hyvin, vaikkakin ehkä hieman kärjistäen, ja niinpä pienistä väkivaltaisuuksista huolimatta jotenkin näiden eri jengien kanssakäymisistä paistoi sellainen mentaliteetti, että jengielämä on enemmänkin tapa viettää aikaa yhdessä, josta ei hauskanpitoakaan unohdeta; poliisienkin härnääminen ja niiltä pakoon juokseminen on osa tätä hauskanpitoa. Elokuva ei jämähtänyt kuitenkaan pelkkään jengeilyn kuvaukseen, vaan John saa kokea myös niin jengielämän nurjat puolet kuin myös jengielämän jälkeiset ajat ja vaikka selvästi se kiinnostavin jakso koettiinkin Johnin ollessa jengissä, niin silti loppuun asti säilyi tietty uteliaisuus. Tämä johtui siitäkin, että en yhtään osannut aavistaa, miten elokuva tulisi päättymään ja siten Johnin tarina piti jotakuinkin otteessaan loppuun asti siitäkin huolimatta, että elokuva oli pidempi kuin osasin odottaakaan ja loppupuolella oli monta paikkaa, jossa elokuva olisi voitu lopettaa. Mitä tulee loppukohtaukseen, niin minä en todellakaan ymmärtänyt sitä, enkä ymmärtäisi sitä, vaikka kuinka tuhlaisin sen miettimsieen aikaa. Se oli muuhun elokuvaan nähden vain ja ainoastaan outo. Kokonaisuutena ei niin raadollinen kuin olisin voinut kuvitella, mutta yhtä lailla kiinnostava.

Conor McCarron oli kyllä loistelias Johnin roolissa ja tuntuikin nappivalinnalta rooliin. McCarron onnistui tuomaan hyvin Johnin tunteet esiin ja hän tuntui hyvältä riippumatta siitä, millä päällä John oli. Vihaisena McCarron oli uskottava, mutta niin myöskin vähän rauhallisempana ja kun Johnin sisällä kiehui, se myös näkyi McCarronin eleistä. Muista nuorisojengiläisten näyttelijöistä ei sitten ole hirveästi sanottavaa, osa oli ihan hyviä, osa ehkä vähän karikatyyrimaisia, mutta pääosin olin niihinkin tyytyväinen. Harmi vain, ettei Bennyn ystävää Fergietä näytellyttä John Joe Hayta näkynyt kuin vähän alussa, sillä Fergie taisi olla koko elokuvan paras hahmo. Johnin heilaa Clairea näytellyt Kat Murphy näytti muuten ihan Serranon perheen Tetéltä.

Pisteitä: 3,5/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Creepshow 2