Alkuperäinen nimi: It's Complicated
Ohjaus: Nancy Meyers
Käsikirjoitus: Nancy Meyers
Pääosissa: Meryl Streep, Alec Baldwin, Steve Martin
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2009
Kesto: 122 min

- Joanne, you're so lucky Jerry is dead.
- Thank you!
- You don't have to bump into him.

Jane (Meryl Streep) on eronnut nainen, jonka viimeinenkin lapsi on viimein lentämässä pesästä ja niinpä hänen talonsa jää yksin hänelle. Hän suunnittelee taloonsa lisäsiipeä, jonka arkkitehtiin Adamiin (Steve Martin) hän alkaa tehdä tuttavuutta. Samaan aikaa Janen poika Luke (Hunter Parrish) valmistuu ja Jane lentää New Yorkiin valmistujaisiin, jossa hän tapaa ex-miehensä Jaken (Alec Baldwin), josta hän on eronnut kymmenen vuotta sitten, mutta niinhän sitä sanotaan, että vanha suola janottaa...

En ole niin suuri romanttisten komedioiden ystävä, mutta jos sellaisessa on Meryl Streep, niin totta hitossa minä menen sen katsomaan. Muistaakseni olen kuullut, että Streep valitsee elokuvansa aika tarkkaan eli toisin sanoen kun hänet jossain elokuvassa näkee, niin elokuvalta voi todellakin odottaa jotain muuta kuin tusinaleffaa. Näin oli myös Pientä säätöä -elokuvan kohdalla, joka osoittautui selvästi keskimääräistä romanttista komedaa terävämmäksi tapaukseksi.

Jo lähtöidea elokuvalle oli piristävä, sillä (ikääntyvän) entisen pariskunnan kemioiden uudelleenkohtaaminen oli varsin veikeä tapaus, varsinkin kun Janesta tulee toinen nainen Jakelle, joka on naimisissa naisen kanssa, joka oli se toinen nainen Janen ja Jaken ollessa vielä yhdessä. Tähän kun lisätään toimiva juoni, josta ei hauskoja juonenkäänteitä puuttunut, nii avot! Tosin ei tämä nyt varsinaisesti niin hykerryttävän hauska ollut, kuin mitä vieressä istuneen jatkuva nauru antoi ymmärtää, mutta hauska joka tapauksessa. Elokuva sisälsi paljon äkkivääriä tilanteita, joille sai vähintäänkin hymähdellä koko ajan ja välillä kyllä myös nauraakin. Nämä naisten kokoontumiset, joita kyllä oli turhan vähän, olivat keskusteluaiheiltaan ehdottomasti elokuvan parasta antia, mutta riitti elokuvassa paljon muitakin hauskoja tilanteita, varsinkin sen jälkeen, kun Harley (John Krasinski) kokee "suuren valaistuksen". Elokuva kertoi kaiken hauskuuden keskellä myöskin lämpimällä ja mielenkiintoisella tavalla niin ikääntymisestä kuin myös avioeron jälkeisistä fiiliksistä ja siten elokuvaan mahtui myöskin hieman suruakin, mikä teki tästä elokuvasta myöskin tietyllä tavalla maanläheisemmän. Jaken uuden perheen tapahtumat eivät sinänsä jaksaneet oikein kiinnostaa ja siten olinkin vain tyytyväinen, ettei Jaken vaimoa Agnessia (Lake Bell) ja lasta Pedroa (Emjay Anthony) näytetty kovinkaan paljoa. Loppu oli mielestäni hyvä, mutta minun täytyy myöntää, että olisin toivonut hitusen verran romanttisempaa loppua.

Kuten ylempää voi hyvin päätellä, niin minä suorastaan rakastan Meryl Streepiä ja hänen muuntautumiskykyään elokuvissa. Ihan sama, millainen mieliala Streepin näyttelemällä hahmolla tai ylipäätään millainen persoona hänen roolihahmollaan on, Streep hoitaa roolin kuin roolin sellaisella rautaisella ammattitaidolla, ettei voi kuin ihailla ja kumartaa suuresta kunnioituksesta. Streep nimittäin oli tässä(kin) elokuvassa todella valloittava persoona ja kuten sanoin jo aiemmin, hänen elokuvansa vain on pakko nähdä. Näin siitäkin huolimatta, vaikka vastanäyttelijänä olisi Alec Baldwinin kaltainen ilmestys. Nimittäin jos minä omaisin tavan inhota joitakuita näyttelijöitä, niin Baldwin saattaisi olla siellä kärkipäässä. Tai täsmennetään: komedioissa esiintyvä Alec Baldwin saattaisi olla inhottujen näyttelijöiden listalla, hän kun ei kovin hyvin mielestäni istu niihin; toimintaelokuvissa ja jännäreissä esiintyvä Alec Baldwin sen sijaan menettelee. Kun nyt Baldwinin parina nähtiin Meryl Streep, niin häntäkin sieti paremmin. Steve Martinista on sanottava sen verran, että ihan sama millä vuosikymmenellä ollaan, niin hän näyttää aina samanikäiseltä.

Pisteitä: 4/5

PS. Kehitysvinkki Finnkinolle: penkkeihin jokin hälytysnappi, jota painamalla voisi saada henkilökunnan paikalle poistamaan häiritsevästi käyttäytyvät "katsojat" salista (tietenkin napin väärinkäytös johtaisi poistamiseen ilman korvausta, jotta se olisi tarpeeksi toimiva systeemi), niin katsojat, jotka haluavat katsoa elokuvan rauhassa, eivät joutuisi poistumaan kesken elokuvan salista vain hakeakseen henkilökuntaa paikalle (syy miksen minäkään tehnyt mitään), kun muutama teinipissis ei osaa olla juoruilematta toisilleen niin, että välillä toisille kuiskutellessa menevät vähän mutta tarpeeksi ärsyyntymiseen valkokankaan eteen. Minä olen rauhaarakastava mies ja väkivaltaisuus on minusta kaukana, mutta en voinut olla ajattelematta vanhaa vitsiä, jonka aluksi opettaja kysyy Pikku-Kallelta: "Jos orrella on kolme kanaa ja isäntä ampuu niistä yhden, kuinka monta jää jäljelle?"