Alkuperäinen nimi: Con Air
Ohjaus: Simon West
Käsikirjoitus: Scott Rosenberg
Pääosissa: Nicolas Cage, John Malkovich, John Cusack
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1997
Kesto: 115 min

- I'm still gonna fuck her. Then I'm gonna fuck you. Then I'm gonna fuck your whole family.
- Ok. For now, just fuck yourself.

1313486126_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Armeijan erikoisyksiköstä kotiutunut Cameron Poe (Nicolas Cage) puolustaa raskaana olevaan vaimoaan (Monica Potter) tuhoisin seurauksin ja tulee tappaneeksi yhden hyökkääjistään. Hän joutuu vankilaan sillä seurauksella, että hän ei näe tyttärensä Caseyn (Landry Allbright) kasvamista. Kahdeksan vuoden vankilassaolon jälkeen hän on kuitenkin vapautumassa ja häntä lähdetään viemään lentokoneella kotiin. Samalla koneella, joka on lastattu täyteen huippuvaarallisia vankeja, joita ollaan siirtämässä uuteen vankilaan. Kun sitten vangit ottavatkin lentokoneessa vallan, niin Poen on toimittava, jotta hän pääsisi turvallisesti kotiin perheensä luokse, mutta hän ei myöskään voi jättää kaveriaan (Mykelti Williamson) pulaan...

Kuten The Rock - Paluu helvettiin -elokuvan arvostelussa mainitsinkin, niin kyseinen elokuva yhdessä tämän elokuvan kanssa muodostavat minulle 90-luvun mieleenpainuvimpia puhtaita toimintaelokuvia ja nimenomaan hyvässä mielessä ja molemmat on tullut katsottua moneen kertaan. Niinpä olikin vain luontevaa, että tämä elokuva tuli katsottua heti The Rockin jälkeen, minkä mahdollisti osaltaan sekin, että molemmat näistä elokuvista tuli hommattua samaan aikaan. Näin vanhemmitenhan into toimintaelokuviin on jossain määrin laskenut, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että pidennettynäkin versiona Con Air - Lento vapauteen iskee edelleen keskimääräistä toimintapätkää enemmän, vaikka ei ihan samanlaista fiilistä saanutkaan aikaan kuin silloin joskus.

Se, mistä pidin tästä The Rockia enemmän, oli elokuvan alku, jossa ei jääty liikoja fiilistelemään, vaan heti elokuvan aluksi tapahtuu tämä tappo ja sitten alkutekstien aikana nähdään ja kuullaan Poen kirjeenvaihtoa tyttärensä kanssa ja samalla nähdään klippejä Poen vankila-ajalta. Kuitenkin kun alkutekstit ovat kokonaan ohi, niin hyvin pian onkin aika siirtyä lentokoneeseen, jossa sielläkin alkaa tapahtua melko nopeasti. Hyvä! Näin toimintaelokuvissa pitääkin mielestäni olla. Harmi vain, että itse toimintaosuudet olivat vähän pätkittäisiä ja niinpä niiden välissä ehtikin tulla hieman rauhallisempia jaksoja, vaikka kuitenkin tarinaa vietiinkin eteenpäin koko ajan. Varsinkin siellä väliasemalla tyydyttiin hivenen helpohkoihin ratkaisuihin toiminnan kuvaamisessa, mutta ihan viihdyttävää katseltavaa elokuva oli silti. Huomasin jopa jossain vaiheessa hieman jännittäväni sitä, miten Poe saakaan konnat lopulta kuriin (en minä tätä nyt niin hyvin muistanut). Lisäksi Garland Greenen (Steve Buscemi) kohtaukset tuntuivat (hyvällä tavalla) kammottavilta. Toimintaa ryhdittämään olisin toivonut vähän iskevämpää musiikkia, sillä nyt ei tainnut tulla kuin kerran (sieltä väliasemalta poistuttaessa) sellaista oikeanlaista tunnelmaa tuomaa musiikkia. Kun sitten kuvitteli kaiken olevan jo ohi, niin vielä loppuun nähtiin yksi takaa-ajo ja no, ihan kivaa seurattavaa se oli, mutta olihan se vähän turha lisä. Minua kaiken lisäksi vielä nauratti se, että nimenomaan Poe koki tehtäväkseen lähteä takaa-ajoon liittovaltion sheriffi Larkinin (John Cusack) kanssa. Kokonaisuutena ihan viihdyttävä toimintaelokuva, vaikka sitä tunnelmaa olisikin voitu luoda paremmilla musiikkivalinnoilla.

Tykkäsin Nicolas Cagesta tässä elokuvassa ehkä hivenen vielä enemmän kuin The Rockissa, mihin eittämättä vaikutti Cagen roolihahmon ulkoinen olemus, mikä toi hahmoon sitä paljon kaivattua uskottavuutta ja Cagen vähäilmeisyyskin melkein kokonaan peittyy hänen pitkien kutriensa sekaan. Kuitenkin nyt Cagessa on sellaista äijyyttä, mikä todellakin sopi tähän elokuvaan kuin nakutettu ja niinpä Cage viekin elokuvasa pisteet kotiin. Myös Cyrus the Virusta (tämä nimi on jäänyt elämään mielissäni) näytellyt John Malkovich teki upean roolityön ja oli siten hyvä pääroisto. John Cusack puolestaan tekee kanssa hyvää jälkeä Larkinina, sillä hän tuo tähän sellaista hieman humoristisempaa otetta kaiken toiminnan keskellä. Tämä taisi muuten ollakin se elokuva, josta niin Malkovich kuin Cusack jäivät molemmat lähtemättömästi mieleen ja veikkaan, että myös Steve Busceminkin näin ensi kertaa tässä, mutta täysin varma en ole. Hyvän ja karmivan roolityön Buscemikin teki. Muutenkin elokuva oli täynnä tavalla tai toisella hyviä hahmoja. Mukana menossa: Colm Meaney (Star Trek: Uusi sukupolvi), Mykelti Williamson (Takaa-ajettu, tv-sarja), monessa liemessä keitetty Ving Rhames, Dave Chappelle, Danny Trejo (Hämärästä aamunkoittoon, Machete), M. C. Gainey (Lost) sekä Don S. Davis (Salaiset kansiot, Tähtiportti, Twin Peaks).

Pisteitä: 3,5/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Mulholland Drive