Alkuperäinen nimi: Avatar
Ohjaus: James Cameron
Käsikirjoitus: James Cameron
Pääosissa: Sam Worthington, Zoe Saldana, Sigourney Weaver
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2009
Kesto: 164 min

- Everything is backwards now, like out there is the true world and in here is the dream.

Pandora-nimisellä planeetalla amerikkalaiset yrittävät ottaa kontaktia planeetan omiin na'vi-ihmisiin keinotekoisilla avatar-kehoilla, jotka muistuttavat planeetan asukkeja. Merijalkaväen sotilas Jake Sully (Sam Worthington) saapuu Pandoraan, jossa hänen vasta kuollut kaksoisveli oli työskennellyt ja ottaa tämän entisen avatar-kehon itselleen. Hän saa eversti Quaritchiltä (muulta Avatar-ydinryhmältä) salaisen tehtävän kartoittaa na'vi-ihmisten maita ja yriittää suostutella na'vit luovuttamaan maansa jenkeille suurten luonnonvarojen takia. Sully lähteekin suorittamaan tätä tehtävää, mutta tavattuaan na'vi-naisen Neytirin (Zoe Saldana) ja tutustuttuaan navien elämään, hänen on lopulta valittava puolensa...

Tulihan se sitten viimein: yksi vuoden (pelonsekaisin tuntein) odotetuimmista elokuvista. Kovin ristiriitaisia arvioita tästä on saanut lukea ja  nähdä, eikä parhaimmat näkemäni arvostelut ole juuri kolmea tähteä ylittäneet, joskaan en ole niitä loppujen lopuksi niin kauheasti nähnyt. Itse siten joudunkin myöntämään, että pidin tästä keskimääräistä enemmän, sillä pitkästä kestostaan huolimatta Avatar on loppujen lopuksi varsin tiivistunnelmainen viihdepaketti.

Tarina itsessään on melko tutun oloinen eli alusta asti oikeastaan oli aika vahva tunne siitä, millaiseksi tarina muodostuu noin niin kuin päätarinaltaan. Tämä ei kuitenkaan minua haitannut, sillä juuri tällaisista tarinoista minä tykkään ja siten minä pystyinkin nauttimaan siitä päällisin puolin. Elokuvan alku oli selkeästi elokuvan heikoin osa, sillä minua ei oikein jaksanut kiinnostaa tämä armeijan harjoittama paskanjauhanta (anteeksi ruma kielenkäyttöni) tai sitten kinastelu tukikohdan eri ryhmien välillä ja itse asiassa tämä Jaken saama tehtäväkin sai minussa aikaan ärtymystä.  Tämä Jaken ensimmäinen matka avatar-hahmonakaan ei nyt niin suuresti säväyttänyt. Sitten kun Jake tutustuu Neytiriin ja sitä myöten matka navien kulttuurin omaksumiseen alkaa, niin elokuva alkaa vetää puoleensa entistä enemmän, mutta totta puhuen on sanottava, etten tässäkään vaiheessa ollut vielä täysin vakuuttunut, vaikka eittämättä tätä Sullyn matkaa na'vien parissa olikin mielenkiintoista katsottavaa.

Sitten siinä puolivälin paikkeilla tai vähän sen jälkeen tapahtuu jotain: tämä suuri juonenkäänne. Okei, juonenkäänne oli sinänsä odotettavissa, mutta oi että kun se sai minut vihaiseksi. Vihaiseksi nimenomaan ihmisiä ja koko ihmiskuntaa kohtaan ja oikeasti ajattelin istuessani täpötäydessä leffasalissa, että kuolkoon pois koko *sensuroitu* ihmiskunta, kun ei kerran osata muuta kuin aiheuttaa suurta tuhoa. Tässä vaiheessa tajusin, että hyvin pienin tapahtumin na'vit olivat saaneet minut suorastaan ihastuksesta mykäksi ja itse asiassa mietinkin, että na'vien elämästä haluaisin oppiakin eteenpäin. Toisin sanoen tekijät olivat minun osaltani ainakin onnistuneet tehtävässään. Sitten tulevat ihmiset ja tuhoavat kaiken tämän kauniin. En tykännyt yhtään ihmisten toiminnasta (elokuvallisessa mielessä toki hyvä juonenkäänne) ja niinpä koko loppuelokuvan ajan toivoinkin vain ihmisten totaalista hävittämistä, vaikka itse en ensin keksinytkään, miten se olisi voinut tapahtua. Onneksi Cameron niin teki ja vieläpä todella vakuuttavalla tavalla. Lopputaistelu oli verrattain pitkä, mutta hyvä sellainen, mutta se vihoviimeinen kaksinkamppailu tuntui sitten jo täysin turhalta kaiken nähdyn jälkeen. Loppuratkaisu oli juuri niin mieleinen kuin toivoinkin sen olevan.

Tajusin tuossa eilen, että hyvä (3D-)tekniikka ei varsinaisesti voi parantaa elokuvan tehoa minun silmissäni, mutta se voi kyllä tukea elokuvaa, kun taas huono (3D-)tekniikka kyllä voi latistaa elokuvan vaikuttavuutta. No, mitään varsinaisesti huonoa ei Avatarin kohdalla todellakaan voinut edes odottaa, vaan 3D-tekniikka tuki hyvin varsinaista elokuvaa, mitä nyt välillä hyvin lähellä kameraa olleet objektit tuntuivat vähän suttuisilta; en sitten tiedä, johtuiko tämä siitä, että istuin melkein toisessa reunassa. Kuitenkin se, missä tämä eroaa muista näkemistäni 3D-elokuvista, on se, että siinä missä muissa elokuvissa asiat ovat tuntuneet tulevan suoraan silmien eteen, niin Avatarissa koettiin pääasiassa vain juuri vastakkainen ilmiö: oli valkokangas, jonka "taakse" kaikki jutut pääasiassa tuntuivat jäävän, ei päinvaston. Ei sillä, 3D oli toteutettu varsin mallikkaasti ja nämä lähikuvat tai melkein sellaiset aiheuttivatkin ihastusta meikäläisessä, mutta sitten taas ilmakuvat, joissa kaikki jutut olivat selvästi kaukana, niin vaikka ne näyttivätkin ihan hyviltä, niin en epäile lainkaan, että ne näyttäisivät yhtään huonommilta myöskään 2D:nä.

Näyttelijät olivat sellaisia perushyvän toimintaelokuvan näyttelijöitä eli vaikka he suoriutuivatkin rooleistaan kunnialla, niin varsinaisesti mieleenjääviä tapauksia ei ollut yhden yhtäkään ja siten mahdolliset Oscar-ehdokkuudet tulevatkin takuulla jostain muusta kuin näyttelijäsuorituksista. Sam Worthington oli juuri sellainen päähenkilö, jonka ominta alaa ovat nimenomaan tusinatoiminnan päätähti, mutta sellaisena ihan hyvä. Myös Sigourney Weaver oli ihan ok, mutta häntä nähtiin ihan liian vähän. Mukana menossa: sinänsä yllättävän isossa roolissa ollut Giovanni Ribisi (Frendien Phoeben velipuoli), CCH Pounder (Shield), Michelle Rodriquez (Lost).

Noin kokonaisuutena voisin sanoa, että Avatar on ehdottomasti katsastamisen arvoinen tapaus ja jos ei anna pienen kliseisyyden haitata itseään, niin elokuvasta tulee luultavasti jopa nauttimaan, joten hopi hopi ja elokuvateatteriin päin!

Pisteitä: 4/5