Alkuperäinen nimi: Some Guy Who Kills People
Ohjaus: Jack Perez
Käsikirjoitus:  Ryan A. Levin
Pääosissa: Kevin Corrigan, Ariel Gade, Barry Bostwick
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2011
Kesto: 97 min

- Where did you go last night?
- I had...ah... things to do. I had to meet a friend.

 

 
Ken Boyd (Kevin Corrigan) on mielestään luuserin elämää viettävä mies, sillä hän on ollut mielisairaalassa, on yksinäinen asuen äitinsä (Karen Black) kanssa ja työskentelee vieläpä hanttihommissa jäätelökaupassa. Hänen elämäänsä tulee kuitenkin muutos, kun hänen lyhyestä suhteesta syntynyt ja vanhempiensa jeesustouhuihin kyllästynyt tytär Amy (Ariel Grace) tulee teini-iässä etsimään isäänsä, jota hän ei ole koskaan nähnyt ja Amy muuttaakin Kenin luo. Ken näkee kuitenkin öisin painajaisia kauan sitten tapahtuneesta tapahtumasta ja piirtelee vihkonsa täyteen raakoja kuvia siitä, kuinka hän kostaisi niille, jotka nuo traumat ovat häneen jättäneet ja vähitellen piirrokset muuttuvat todellisuudeksi ja oikeita ruumiita alkaa tulla...

Menin katsomaan tämän elokuvan vain koska mielestäni se kiinnostavampi elokuva The Cabin in the Woods on tulossa normaaliin teatterilevitykseenkin ja vahva luotto on siihen, että elokuva ennen pitkää löytää tiensä myös tänne Poriin (pari kertaa olen nähnyt trailerinkin jo täällä, mikä ei sinänsä vielä kerro mitään). Kuitenkin minun täytyy sanoa, että Some Guy Who Kills People oli yksi festivaalin suurista pettymyksistä, vaikka ei ollutkaan se kaikkein huonoin tapaus. Kuten useimmista muistakaan NV:n elokuvista, niin tästäkään en varsinaisesti ollut ottanut selvää etukäteen, mutta elokuvan nimi vetosi minuun kyllä suuresti ja arvelin elokuvan olevan ihan hauska splatter-elokuva. No, kuulemani perusteella moni tästä tuntui tykkäävän, mutta itselleni Some Guy Who Kills People jäi aika ontoksi.

Sen lisäksi, että elokuvan alussa nähtiin Keniä viettämässä tätä luuserielämää, nähtiin myös pätkä tästä hänen painajaisesta ja täysin arvattavissa oli, että tämän painajaisen taustalla olleita asioita paljasteltiin pitkin elokuvaa, mutta totuuden nimissä on sanottava, ettei minua kiinnostaneet ne taustat lainkaan. Vähitellen Amy sitten hivuttautui Kenin elämään, mikä toi elokuvaan ehkä vähemmän kaipaamaani perhedraaman tuntua ja tätä tunnetta korosti Kenin seurustelu. Hyvää huumoria elokuvaan toi niin Kenin äidin asenne kuin itse asiassa pitkälle koko Amyn hahmo. Elokuva toikin mieleen jonkin semiromanttisen komedian, johon toki tuli tummempia sävyjä Kenin traumojen, hänen yöllisten seikkailujen ja totta kai tappojen muodossa. Kuitenkin elokuvan yleistunnelma oli ihan liian kepeä, jotta olisin löytänyt tästä todellisen ystävän. Nämä tappokohtaukset olivat nimittäin ihan liian nopeasti ohi ja sitten siirryttiin takaisin Kenin ja Amyn tekemisten pariin. Toki aina tappoja seurasi poliisikaksikon (Barry Bostwick ja Eric Pricen) mukahumoristista sanailua, mutta yleensä heidän sanailunsa eivät  naurattaneet. Sen sijaan koko elokuvan aikana nauroin kyllä ihan kunnolla muutamaan otteeseen, minkä vuoksi elokuva pääsi lähelle korkeampaa pistemäärää, mutta koska kokonaisuutena nämä naurutkin jäivät aika vähiin, niin ei tästä ihan paras maku jäänyt. Niinpä hieman harmillisesti onkin todettava, että elokuvan hauskinta antia oli sen nimi. Jos olisin jaksanut miettiä, loppuratkaisu olisi kaiketi voinut olla arvattavissa, mutta vaikka en miettinyt ja arvannutkaan, niin ei se silti liiemmin jäänyt positiivisena mieleen.

Näyttelijäpuolella onnistuttiin ehkä hivenen muuta elokuvaa paremmin. Ken Boyd osasi kyllä näytellä tätä nukkavierua luuseria, mutta moni muu näyttelijä hänen takanaan teki paljon parempaa työtä. Erityisesti Ariel Gade oli loistava teinityttö Amyna ja vaikka mielestäni Amyn rooli oli kirjoitettukin ihan hyvin, niin Gaden ansiosta Amy oli yksi elokuvan harvoja todellisia valopilkkuja. Toki pidin sitten Kenin äitiä näytelleestä Karen Blackistakin (Rajut kuviot, Maissilapset 4 - kuoleman sato) sekä britti-Konttorissa nähdystä Lucy Davisistä, mutta molemmat näistä jäivät vähän turhan pieneen rooliin. Sheriffi Walt Fulleria näytellyt Barry Bostwick ei sitten taas miellyttänyt yhtään hänen apulaista esittäneestä Eric Pricesta nyt puhumattakaan.

Pisteitä: 2/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Tappava pelko