Ohjaus: Luis Puenzo
Käsikirjoitus: Aida Bortnik, Luis Puenzo
Pääosissa: Norma Aleandro, Héctor Alterio, Chunchuna Villafañe
Valmistusmaa: Argentiina
Ilmestymisvuosi: 1985
Kesto: 104 min
- Kauheaa, eikö olekin?
- Mikä on kauheaa?
- Olla tietämätön siitä, missä tyttäresi on.
Alicia (Norma Aleandro) on lukion historianopettaja, jolla on vaikutusvaltainen mies Roberto (Héctor Alterio) sekä pieni tyttö Gaby (Analia Castro). Alician luona tulee hänen vanha ystävänsä Ana (Chunchuna Villafañe), joka oli seitsemän vuotta aiemmin lähtenyt Eurooppaan. Alician ja Anan istuessa iltaa kahdestaan Ana kertoo Alicialle syistä, joiden vuoksi hän lähti Argentiinasta. Häntä oli kidutettu ex-miesystävän puuhien vuoksi kymmeniä päiviä sotilaiden toimesta ja hän myöskin kertoi synnyttäneistä naisista, joiden lapset vietiin pois adoptoitavaksi pariskunnille, jotka eivät kyselleet kysymyksiä lapsen taustoista. Alicia ei tällaisia kysymyksiä ollut tehnyt, kun Roberto oli tuonut adoptoidun Gabyn kotiin ja Alician valtaa epäluulo sen suhteen, että Gaby olisi saatu laillisia teitä...
Koin kauhunhetkiä eilen, kun pistin levyn pyörimään ja en saanut esiin tekstitysvaihtoehtoja (kriteeri englanninkielisenkin elokuvan ostamiseen) ja ääniraidaksikin oli tarjolla ainoastaan englanninkielinen ääniraita, eikä alkuperäistä, mitä minä suosin myöskin. Ajattelin jo, että pitääkö tästä alkaa metsästää oikeanlaista versiota, mutta sitten selvisikin vähän matkaa katseltua, että elokuva on kuin onkin (pääosin) espanjankielinen (muutama englanninkielinen sananvaihto) ja ne englanninkieliset tekstitykset olikin vissiin poltettu kiinni kuvaan. Huh! Mitä tulee sitten elokuvaan, niin minulla ei ollut minkäänlaista ennakkokäsitystä tästä elokuvasta, enkä edes tiennyt, mihin aihepiiriin elokuva lukeutuu, vaikka elokuvan nimi olikin antanut viitteitä siihen suuntaan, että kyseessä olisi jokin poliittinen elokuva. No, politiikkaakin oli kyllä tarjolla, mutta pääosin La historia oficial oli kuitenkin välillä aika raastavakin kertomus yrityksestä saada tietää totuus adoptiolapsestaan.
En tunne juurikaan Argentiinan poliittista historiaa, mitä nyt Falklandin sodasta jotain pientä, kun siitä jokin aika sitten luin TK Historia -lehdestä. Niinpä minulla ei ollut mitään hajua siitä, mitä kaikkea tärkeää Argentiinan poliittisessa ilmastossa on tapahtunut viimeisten vuosikymmenten aikana, joten kun tämä elokuva valotti asiaa vähän, niin pysyi mielenkiinto hyvin mukana. 1976 sotilasjuntta oli ottanut ilmeisesti vallan itselleen ja siepannut tuhansia ellei kymmeniätuhansia ihmisiä, jotka tapettiin tai ilmoitettiin kadonneiksi ja vuonna 1983, johon tämäkin elokuva sijoittuu, alkoivat suuret mielenosoitukset kadonneiden omaisten toimesta, jotta kadonneiden kohtalot selviäisivät. Tämä oli hyvä esimerkki kohtuullisen pienestä palasta Argentiinan historiasta, josta minä kyllä ammensin kiinnostavia asioita päähäni. Elokuva voitti parhaan elokuvan Oscarin, mutta kuulemma nimenomaan poliittisen aspektin, ei niinkään taiteellisuuden, ansiosta.
Näiden mielenosoitusten keskellä Alicia käy sitten omaa kamppailua selvittääkseen oman lapsensa kohtalon, mutta paljon ennen hänen epäilystensä heräämistä näytetään Alicia lukion historianopettajan toimessa villin poikaluokan edessä sekä Alician perhe-elämää ja Alician ja Roberton päivällisiä ystäviensä ja "ystäviensä" parissa. Olinkin jonkin aikaa hyvin epävarma siitä, mistä varsinainen tarina lopulta kertoisi, eikä tähän saatukaan vastausta ennen Alican ystävän Anan avautumista. Vielä tähän varsinaiseen avautumiseen asti kuvittelin vaikka mitä ja arvelin kyseessä olevan jonkin sortin kolmiodraama, mutta ehkä onneksi näin ei sitten ollutkaan. Nämä vauvakaappaukset ja sala-adoptiot nimittäin oli paljon mielenkiintoisempi aihe, ja sillä oli lisäksi oma järkyttävyysarvonsakin, kun en olisi voinut uskoakaan, että Argentiinan kaltaisessa maassa sellaisia olisi voitu tehdä näinkin vähän aikaa sitten. Niinpä Alician tutkimukset Gabyn syntymän taustoista olikin oikein mieltä avartavaa seurattavaa, varsinkin kun Roberton kasvoilta näki heti, että hän tietää enemmän kuin mitä hän on Alicialle kertonut, ja kun en voinut olla täysin varma missään vaiheessa, että Anakaan olisi kertonut koko totuutta vankina olemisestaan. Siinä sivussa sitten seurataan hiukan Alician työntekoa historian opettajana, mutta tämä ei kuitenkaan ollut lähellekään yhtä kiinnostavaa, vaikka elokuvan pääaihetta monen mutkan kautta vähän sivutaankin. Sitä mukaa kuin Alician tutkimukset etenivät ja hän tapasi Gabyn mahdollisen isoäidin (Chela Ruiz), aloin tulla yhä epävarmemmaksi, millaisen kohtalon halusin Gabylle ja kun loppu sitten koitti, niin se ei oikeastaan vaikuttanut minuun mitenkään. Loppu jätettiinkin vähän avoimeksi, mikä oli sinänsä hyvä ratkaisu, sillä näin lopusta pystyi luomaan ainakin pari eri teoriaa, joiden miettiminen yhtään alkua pidemmälle ei kiinnostanut, mutta samalla ei tarvinnut ruveta pohtimaan sitäkään, tekikö Alicia lopulta oikean ratkaisun vai ei, sillä minä en edes tiedä, mikä olisi ollut edes omasta mielestäni "oikea" ratkaisu.
Norma Aleandro oli Aliciana ihan hyvä, joskin ehkä hivenen vähäeleinen. Hänestä tuli kuitenkin ainakin jossain määrin hänen tunteensa äitinä ja vieläpä epätietoisuuden vallassa olevana sellaisena. Héctor Alterio puolestaan edusti perinteisempää miestyyppiä ja vaikkei hänenkään suorituksessaan juuri valittamista ollut, niin ei hän jäänyt erityisen hyvin mieleenkään. Analia Castro puolestaan oli yllättävänkin hyvä lapsinäyttelijä Gabyna, joskaan Gabyn varsinaiset omat hetket jäivätkin aika vähiin. Sinänsä hassua muuten, kuinka monesta näyttelijästä tulikaan mieleen espanjalaiset kollegansa, vaikka maanosa onkin ihan eri.
Pisteitä: 3,5/5
Seuraavana arvosteluvuorossa: M.A.S.H. - Armeijan liikkuva kenttäsairaala
Kommentit