Alkuperäinen nimi: King Kong
Ohjaus: Merian C. Cooper, Ernest B. Schoedsack
Käsikirjoitus: James Ashmore Creelman, Ruth Rose
Pääosissa: Fay Wray, Robert Armstrong, Bruce Cabot
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1933

Elokuvaohjaaja Carl Denham (Robert Armstrong) lähtee laivalla salaperäiselle saarelle, jossa on kerrotun olevan jättiläismäinen Kongin hirviö, mutta kenelläkään laivan miehistöstä, ei edes Denhamilla itsellään, ole tietoa, että mikä moinen Kong oikein on ja onko sitä ylipäätään olemassa. Päästyään saarelle he keskeyttävät saaren asukkaisen uhrimenot, joissa oli tarkoitus uhrata nainen Kongille. Osittain tästä suivaantuneena alkuasukkaat sieppaavat pimeän turvin laivan ainoan naisen, vaaleahiuksisen Ann Darrowin (Fay Wray) ja uhraavat tämän Kongille. Niinpä Denhamin ja Darrowiin rakastuneen John Driscollin (Bruce Cabot) johdolla miehet lähtevätkin vaaralliselle retkelle yrittäessään pelastaa Darrowin...

King Kongin kapuaminen Empire State Buildingin huipulle on yksi elokuvahistorian helmiä, jonka lähes kaikki tuntuvat tuntevan, mutta kuinka moni mahtaakaan tietää, että koko episode New Yorkissa ei ollut suinkaan elokuvan pääasiallinen anti, vaan ainoastaan eräänlainen elokuvan loppujuonne. En minä ainakaan tiennyt ennen kuin vasta nyt katsottuani tämän elokuvan, joka oli edelleen ihan kelpo seikkailu, vaikka ajan hammaskin oli jonkin verran purrut elokuvaa.

Tarina oli loppujen lopuksi aika mielenkiintoinen, vaikka ehkä hivenen kömpelö, varsinkin elokuvan alussa. Tämä Ann Darrowin palkkaaminen tuntui kuitenkin loppujen lopuksi aika epärealistiselta. Tarina kuitenkin pääsi kunnolla vauhtiin siellä syrjäisellä saarella liikuttaessa ja tätä osiota katsoikin jopa pienen ihastuksen vallassa tämän jättimuurin molemmin puolin. Alkuasukkaat oli toteutettu riittävän huolella ja kun päästiin muurin toiselle puolelle, tuntui oikeasti siltä kuin olisi katsonut 1930-luvun versiota Jurassic Parkista. Mitä tulee sitten siihen kuuluisaan New York -jaksoon, niin olihan sekin ihan mukiinmenevä, vaikkei ihan samaa hohtoa ollutkaan kuin siellä saarella.

Veljeni sattui tulemaan huoneeseen, kun elokuvassa oli menossa tämä saarella seikkailu, mutta lähti melko nopeasti pois ja kysyttyäni häneltä syytä tähän, hän vastasi, että "Liian vanha (hänen makuunsa)", millä hän ilmeisestikin tarkoitti elokuvan lavasteita, ja kyllä, lavasteet olivat melkoisen hupaisan näköisiä verrattuna nykyajan elokuviin; kokonaan eri asia onkin sitten se, antoiko sen häiritä itseään. Nimittäin myönnän itsekin hymähdelleeni joillekin käytetyille tehosteille, jo Kong itsessään tarjosi pienen hymynpoikasen, mutta kun yritin samaistua nimenomaan 1930-luvulla King Kongia katsoneeseen, niin siten lavastuskin sai kummasti enemmän eloa. Olihan nyt esimerkiksi Kongin ja tämän jonkin sauruksen taistelu nykysilmin katsottuna varsin hupaisaa katsottavaa, mutta kyllä se olisi vaikuttavalta kai näyttänyt 1930-luvulta.

Näyttelytyöskentely oli melko tyypillisen näköistä tuon ajan elokuville eli näyttelijät puhuivat selvästi vuorotellen artikuloiden sen verran selvästi niin, että ei nämä dialogit kovin uskottavilta tuntuneet. Siten vaikka näyttelijät näennäisesti suoriutuivatkin hyvin, niin jotenkin oli vaikeaa niiden arvosteleminen suuntaan tai toiseen.

Se, mikä minulle oli muodostua ongelmaksi, oli tämän elokuvan kategorioiminen. Seikkailua tässä oli kyllä ja oli myös tuon ajan katsojille sitä, mutta oliko tämä kauhua? Ainakin minulle tuli tunne, että katsoin 1930-luvun kauhuelokuvaa, mutta olivatko nämä saaren hirviöt kuitenkin liian epäuskottavia, että se olisi mennyt kauhusta edes 1930-luvulla? Mene ja tiedä, mutta myös kauhuna minä tämän itse kategorioin ja lisäksi antanut 1001 elokuvaa -kirjan (nettisivujen) antaman kategorian fantasian.

Pisteitä: 3,5/5

King Kong, King Kongin poika