Alkuperäinen nimi: Spartacus
Ohjaus: Stanley Kubrick
Käsikirjoitus: Dalton Trumbo
Pääosissa: Kirk Douglas, Laurence Olivier, Jean Simmons
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1960
Kesto: 189 min

- Are you afraid to die, Spartacus?
- No more than I was to be born.

1315213976_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Rooman vallan aikana syntynyt Spartacus (Kirk Douglas) on elänyt koko elämänsä orjuudessa, mutta ei silti suostu niin vain nöyrtymään roomalaisten sotilaiden edessä. Kun hän sitten puree vartijaansa, hänet tuomitaan kuolemaan, mutta gladiaattorikouluttaja Batiatus (Peter Ustinov) pelastaa hänet viime hetkellä ja ottaa hänet Capualla sijaitsevaan kouluunsa gladiaattorikokelaaksi. Siellä Spartacus tapaa naisorja Varinian (Jean Simmons) ja heidän välillä kipinöi kunnolla, mutta orjan asemasta johtuen he eivät voi olla yhdessä. Kun sitten Varinia myydään roomalaiselle Crassukselle (Laurence Olivier), joka kävi seuralaisineen katsomassa gladiaattoritaisteluita Capuassa, Spartacus hurjistuu ja murtautuu muiden gladiaattoriorjien kanssa ulos areenalta tappaen kaikki sotilaat, mutta tämä kaikki on vasta alkua...

Tässä on jälleen kerran yksi tapaus, joka on jäänyt ihan liian vähälle huomiolle, sillä enpä ole kuullut tästäkään elokuvasta puhuttavan kuin lähinnä sivulauseessa joissain making of -dokumenteissa. Elokuvan alkaessa muistin kyllä, että elokuvan ohjaajana oli joko Stanley Kubrick tai Francis Ford Coppola, mutta ennen alkuteksteissä mainintaa en täysin varma ollut, vaikka Kubrickin puolelle kuppi ehtikin hivenen kääntyä ennen kuin nimi ruudussa luki. Niin ikään elokuvan alkaessa aloin miettiä, että perustuukohan tämä edes jollain tavalla tositapahtumiin ja sitä mietin itse asiassa koko elokuvan ajan ja vasta äsken otin selvää siitä, että näin on. Koska tiesin elokuvan sijoittuvan kauas historian hämäriin, arvelin elokuvan olevan pitkä eepos, joten yritin olla kaukaa viisas ja aloitin tämän katsomisen tavallista aiemmin, mutta niin vain tälläkin kertaa katselu venyi reilusti yli puolenyön. No, en ole oikein koskaan ollut lähtökohtaisesti kiinnostunut ajanlaskun alkamisajankohdan lähettyville sijoittuvista historiallisista elokuvista, vaikka Ben-Hur osoittautuikin pienten ennakko-odotusten vastaisesti oikein positiiviseksi yllätykseksi. Samaa ei ikävä kyllä voi sanoa Spartacuksesta, sillä minuun tämä elokuva ei vain oikein uponnut.

Elokuvan pituudesta saatiin viitteitä heti alussa, kun näihin spektaakkeleihin olennaisesti aikoinaan kuulunut alkusoitto pärähti soimaan, mutta enpä minä siitä oikein mitään fiilistä saanut. Ilokseni huomasin, että Spartacuksen lapsuusvuodet jätettiin kokonaan näyttämättä, vaan hänen menneisyydestään kerrottiin vain muutamalla lauseella, kunnes sitten oltiin jo selvästi vanhemman Spartacuksen matkassa orjatöissä. Tästä alkaa monitahoinen (ja pitkä) seikkailu, jossa Spartacuksen tie vie vähitellen kohti suuren orjakapinan johtajuutta. Maisemat ja lavasteet olivat hienoja, mutta harmikseni kyllä elokuva ei tarjonnut paljoa muuta. Toki elokuvassa käänteitä ja tapahtumia riitti vaikka muille jaettavaksi, mutta suurin piirtein kaikki kohtaukset olivat täysin vailla mitään tunnelmaa ja niinpä lopputulos jäi aika kolkoksi. Elokuvan päähenkilöt tahtoivat jäädä aika etäisiksi, enkä minä oikein sitten onnistunut saamaan edes Spartacuksesta sellaista oikeanlaista fiilistä, jonka avulla Spartacuksen puolella olisi tosissaan voinut olla. En sitten tiedä, olenko nähnyt vain yhden suuri kapinajohtaja -leffan liikaa, mutta hyvin tavanomaiselta tarinalta tämä komeista puitteistaan huolimatta tuntui. Toisin sanoen Spartacuksen aloittama kapina vie hänet kohti vapauden unelmaansa pitäen samalla roomalaisia pilkkanaan, mutta arvattavissahan se oli, että lopulta koittaisi tilinteon hetki. Myönnän kerran vaikuttuneeni ihan kunnolla ja tämä tapahtui kohtauksessa, jossa roomalaiset sotilaat muodostelmissa marssii kohti Spartacuksen joukkoja. Kuten olen aiemminkin sanonut, en ole liiemmin sotakohtausten ystävä, mutta näköjään en innostunut siitäkään ratkaisusta, että Spartacus käskee hyökkäämään ja sitten siirrytään hetkeen, jossa taistelu on jo voitettu... tai hävitty. Vaikka elokuva kestikin yli kolme tuntia, niin elokuvan puuduttavuus ei johtunut tällä kertaan siitä pituudesta, vaan aikalailla samoin miettein kuljin jo elokuvan alkumetreiltä asti (viimeistään orjakapinan alkamisesta lähtien). Niinpä olisi ollut se ja sama, olisiko elokuva lopetettu alle kahteen tuntiin, niin lopputulos ei olisi juuri muuksi muuttunut, olettaen, ettei tiivistettynä olisi saatu tavalla tai toisella lisää hyvää tunnelmaa aikaan. Samoin oli aika se ja sama, mitä kaikkea Spartacukselle tapahtui, sillä mikään käänne ei tehnyt elokuvasta parempaa tai vieläkin huonompaa. Tylsähköä tasalaatuista laahaamista alusta loppuun. Vaikka välillä juonen kannalta tärkeitä olivatkin, niin nämä Rooman senaatin touhut olivat sieltä tylsimmästä päästä ja ainakin kaikki, mikä ei suoraan liittynyt Spartacukseen, olisi puolestani voitu jättää pois. Loppuratkaisu oli samalla tyly ja toiveikas, mutta ei yllättänyt lainkaan. Musiikkikaan ei vetänyt puoleensa.

Vaikka hahmot jäivätkin mielestäni hyvin etäisiksi, niin näyttelijät kyllä suoriutuivat rooleistaan hyvin. Varsinkin Kirk Douglas Spartacuksena teki loistavaa jälkeä ja hän tuntui jollain tapaa kovin aidolta. Jopa niin aidolta, että hänen vuokseen vähän harmittelin, että elokuvan tunnelma jäi niin ontoksi, ettei häneen voinut sitten kuitenkaan samaistua. Tämä taisi muuten olla ensimmäinen rooli, jossa Douglasin näen (ainakin ensimmäinen, jonka muistan) ja ei voi kuin ihmetellä hänen ja poikansa Michael Douglasin yhdennäköisyyttä! Myös muut kärkinäyttelijät tekivät hienoa jälkeä aina Lauren Olivierista, Jean Simmonsista ja Peter Ustinovista lähtien. Olihan joukossa sitten niitäkin, jotka hoitivat historialliset roolinsa lähinnä rutiininomaisesti, kuten jo toisessa peräkkäisessä elokuvassa tapaamani John Gavin (hän oli myös Psykossa) sekä Tony Curtis.

Pisteitä: 2/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Beverly Hills 90210 - 1. kausi