Ohjaus: Curtis Hanson
Käsikirjoitus: Brian Helgeland, Curtis Hanson
Pääosissa: Kevin Spacey, Russell Crowe, Guy Pearce
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1997 Kesto: 132 min
- It's best to stay away from a man when his blood is up. - His blood is always up. - Then perhaps you should stay away from him altogether.
1950-luvulla Los Angelesin korruptoituneeseen poliisipiiriin LAPD:hin tulee nuori ja idealistinen poliisi Ed Exley (Guy Pearce), joka haluaa kovasti poliisietsiväksi, mutta tehdä sen kaikkien lakien . Hänen tilaisuutensa tulee, kun hän todistaa työkavereita vastaan, jotka pahoinpitelevät selliosastolla hyvin pahasti espanjalaisia ja tapaus saa nimityksen "Verinen joulu". Näistä kahden, Bud Whiten ja Jack Vincennesin (Russell Crowe ja Kevin Spacey), apua hän tulee kuitenkin tarvitsemaan, kun Nite Owl -ravintolassa paljastuu joukkomurha ja uhrien joukossa on "Verisen joulun" vuoksi potkut saanut poliisi (Graham Beckel), mutta ovatko nämä valmiita auttamaan Exleytä?
En ole oikein koskaan päässyt kunnolla menneisyyteen sijoittuvien poliisien korruptiosta kertovien elokuvien sisälle, minkä vuoksi tällaisia elokuvia en normaalisti pahemmin katsokaan. Tämäkin elokuva kuuluu siihen joukkoon, joka olisi voinut jäädä ilman 1001-projektia näkemättä, mutta jonka näkemättä jääminen ei olisi haitannut oikeastaan yhtään, vaikka sinänsä ymmärränkin tämän elokuvan arvostuksen. Ei sillä, että L.A. Confidential olisi huono elokuva ollut, mutta ei elokuva minuun iskenyt oikein kunnolla johtuen juuri siitä seikasta, että katson mielellään vähän toisentyylisiä elokuvia.
Tarina oli elokuvassa ihan kunnossa ottaen nyt huomioon, että kyseessä nyt oli kuitenkin aika perinteinen korruptoituneesta poliisipiiristä kertova elokuva, jossa löytyy niin niitä hyviä kuin pahojakin poliiseja. Tässä pitkin elokuvaa ajattelinkin vain, että millaisten tapahtumien jälkeen nämä kaksi poliisityyppiä alkavat tehdä yhteistyötä. Vaikka näitä korruptiokuvauksia onkin jonkin verran nähty, niin se on kyllä myönnettävä, että tässä elokuvassa oli ihan mukavan mutkikas korruptiovyyhti, vaikkakaan nyt mitään mullistavia yllätyksiä koettukaan. Välillä sitä oikein mietti, että kuinka kauan näillä päähenkilöillä menee tajuta sellaisia asioita, joiden oikean laidan minä arvasin heti ensinäkemältä (esim. autotallikohtaus). Vaikka tiettyjä henkilöhahmojen kohtaloihin liittyviä yllätyksiä olikin, niin lopulta oli kuitenkin selvää, että hyvät jätkät tämän kamppailun tulisivat voittamaan, vaikka "hyvän" määritelmä tulisikin aivan taatusti venymään ainakin Exleyn päässä. Tähän päätarinan ympärille oli sitten ympätty Whiten, Vincennesin ja Exleyn henkilökohtaisia tapahtumia, jotka sitten liittyivät usein ainakin jollain tavalla päätarinaan, mikä oli kyllä ihan positiivista. Tarina kokonaisuudessaan oli ihan seurattava kyllä, mutta ei varsinaisesti nautinnollinen kokemus.
Elokuvan kuvauksesta näkee oikeassa kaikessa selvää kunnioitusta vanhoja film noireja kohtaan, mutta sitten minulle tämänkaltainen kuvaustyyli edustaa minulle tiettyä luotaantyöntävyyttä, varsinkin jos ei kuvata ns. elokuvan omaa nykyaikaa. Ei, tämä ei ollut ihan tyypillinen film noir -henkinen kuvaus, jossa kadut ja kaikki ovat jotenkin todellista synkempiä, mutta tässä tuotiin niin Los Angeles kuin aikakausikin esiin tavalla, jota en voinut oikein sietää: tietyllä tapaa glorifioiden kaupunkia ja sen (myös synkkiä) katuja ja nostaen kaupungin ikään kuin jalustalle. Kyllä, kaupungissa tapahtui paljon pahoja asioita, mutta itse kaupunkia kuvattiin tietyllä tapaa kunnioittavaan sävyyn, eikä tästä kunnioituksesta jäänyt paitsi myöskään aikakausi. Hahmot ja niiden vaatetus oli tietyllä tapaa kauhean steriilejä ja hienostelevia siinä määrin, että minun oli todella vaikea uskoa, että 1950-luvulla KAIKKI pukeutuivat ihan yhtä tyylikkäästi. Sitten kun tähän lisää vielä hahmojen itsensä eleet, jotka eivät tuntuneet missään nimessä aidoilta, vaan nimenomaan tyylitellyiksi kopioiksi nimenomaan joistakin vanhoista elokuvista, niin oikeasti kävi mielessä huutaa, että "Yrittäkää nyt herran tähden olla normaaleja ihmisiä, eikä vain elokuvahahmoja!" Kyllä, toiset tykkäävät tällaisesta kuvauksesta, minä en juurikaan.
Näyttelijäkasti sisälsi tähtiä ja se näkyi sitten lopputuloksessa, sillä jokainen kärkinäyttelijä tuntuivat pääsevän rooliensa sisälle juuri niin kuin todellisilta ammattilaisilta voi odottaa. Olen aina tykännyt todella paljon Kevin Spaceystä ja hän oli myöskin minun suurin kiinnostuksen kohde tässä elokuvassa ja tässäkin elokuvassa hän oli loistava oma itsensä. Myös pääosa muista näyttelijöistä loistivat myöskin (Kim Basinger, Pearce, Crowe, James Cromwell), mutta sitten taas Danny DeVito tuntui näyttelijöistä eniten omalta huvittavalta itseltään (ja tämä ei ollut positiivista). Niin ja Basingerista pitää sen verran sanoa, että vaikka hän oli yksi edellisen kappaleen suurista innoittajista, niin hän kyllä näytteli onnistuneesti juuri sellaista hahmoa kuin mitä mitä ilmeisimmin oli haluttukin eli 1950-luvun femme fatalea. Harmi vain, ettei tämä naistyyppi ole oikein minun mieleeni.
Pisteitä: 3/5
Kommentit