Alkuperäinen nimi: Gandhi
Ohjaus: Richard Attenborough
Käsikirjoitus: John Briley
Pääosissa: Ben Kingsley, John Gielgud, Alyque Padamsee
Valmistusmaa: Iso-Britannia, Intia
Ilmestymisvuosi: 1982
Kesto: 183 min

- Bapuji, the whole country is moving.
- Yes. but in what direction?

1327532465_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mohandas Gandhi eli Mahatma Gandhi (Ben Kingsley) ammutaan. Hän ei ollut mikään valtionpäämies, mutta siitä huolimatta sadattuhannet intialaiset osallistuivat hautajaisiin, kuten myös monien maiden johtajat. Gandhi oli niittänyt mainetta väkivallattomalla vastarinnalla, mikä oli johtanut lopulta Intian valtion perustamiseen ja Gandhin ajatukset saivat paljon tukijoita, mutta myös aiheutti harmaita hiuksia britti-imperiumin johtohenkilöissä. Kaikki oli kuitenkin saanut alkunsa Etelä-Afrikassa, johon Lontoossa asianajokoulutuksensa saanut Gandhi lähtee puolustamaan työläisten oikeuksia, mutta tulee ennen perille pääsyä potkituksi junasta, koska istui junan ensimmäisessä luokassa, vaikka olikin konduktöörien mukaan vääränvärinen kyseiseen luokkaan. Loppu onkin sitten historiaa...

Vielä kertaakaan en ollut ennen eilistä tätä elokuvaa kokonaan nähnyt. Joskus vuosituhannen alussa tuli piipahdettua Helsingissä siskon luona ja vuokrattiin ajankuluksi pari leffaa; minä valitsin yhden, hän toisen. Minun valitsema elokuva (Takaahaettu) ehdittiin katsoa, mutta Gandhi jäi kesken, kun se oli niin pitkä ja minun piti vielä ehtiä Raumalle lähtevään bussiin. Muistelisin ajatelleeni tuolloin, että onneksi näin, sillä teini-minäni ei millään jaksanut oikein innostua tästä elokuvasta. Aikaa niistä ajoista on kuitenkin paljon ja leffamakukin on jossain määrin muuttunut niistä päivistä, joten siksikin odotin tältä elokuvalta aika paljon, sillä jostain syystä kuvittelin elokuvan iskevän minuun paljon paremmin. No, valitettavasti näin ei käynyt, vaan tämä tyyliin kaikkien ylistämä elokuva jäi omalta osaltani melko keskinkertaiseksi ja hieman pienempikin pistemäärä oli ihan oikeasti lähellä.

Elokuva alkaa sinänsä melko kivasti, sillä vaikka elokuvassa Gandhin lapsuuteen ja koulutukseen Lontoossa viitataankin, niin kuitenkin elokuva alkaa siitä hetkestä, jolloin mitä ilmeisimmin käynnistyy tämä Gandhin todellinen halu muutoksiin. Nämä muutokset alkavat kuitenkin pienesti eli paikalliselta tasolta ja itse asiassa tämä koko Etelä-Afrikan tapahtumia kuvaava jakso kuului elokuvan mielenkiintoisimpiin, sillä sitä en muistanut. Homman nimi nimittäin oli se, että Gandhi on minulle henkilönä koulun historiantunneilta hyvin tuttu ja varsinkin nämä Gandhin Intiassa suorittamat mullistukset olivat niiltä ajoilta hyvin muistissa (kuten Gandhin kouluttautuminenkin). Niinpä minulle tuli tästä elokuvasta sellainen olo kuin olisin katsonut jotain näyteltyä historiadokumenttia, josta vain puuttui kertojaääni. Intian valtion syntyprosessi ja väkivallaton vastarinta-ajattelu oli ennestään hyvin muistissa ja suolamarssikin niin terminä kuin tapahtumana palautui mieliin heti Gandhin käynnistäessä sen. Vuosilukuja en minäkään muista, joten siksi oli vähän ikävää, että Gandhin eri vaiheet niputettiin yhteen niin, että niistä oli helppo olettaa, että ne tapahtuivat lyhyen ajan sisällä toisistaan, vaikka todellisuudessa aikaa tapahtumien välissä olisi kulunutkin vuosia; yksittäiset "muutamaa kuukautta/vuotta myöhemmin" -tekstit eivät paljon auttaneet. Lisäksi elokuva keskittyi niin vahvasti Gandhin ja "lähipiirin" vaiheiden kertomiseen, että tunnelmanluominen tuntui olleen unohdettu täysin tai en minä sellaista tahtonut elokuvasta tunnistaa. Voi olla, että tapahtumasta ja siten vuodesta toiseen mentiin niin rivakkaa vauhtia, ettei yhtäjaksoista tunnelmointia olisi voinutkaan saada aikaiseksi. Elokuva oli yli kolme tuntia pitkä, mutta siitä huolimatta aika ei sen parissa käynyt tylsäksi, joten kyllähän tätäkin ihan katsoi. Elokuva kuitenkin tuntui sisältävän nimenomaan Gandhin elämän tärkeitä tapahtumia, joiden jättäminen näin jälkikäteen ajateltuna olisi tuntunut vääryydelltä.

On ehkä ikävä sanoa näin, mutta elokuva oli mielenkiintoisimmillaan silloin, kun Gandhi ei ollut kuvissa, sillä Gandhin matkanteon sivussa tapahtui juuri niitä asioita, joista minulla ei ollut hajuakaan, kuten nämä kaikki mellakat ja esimerkiksi tämä Amritsarin verilöyly kaikessa raakuudessaankin. Niin ja oli Gandhilla kuinka ylevät aatteet, niin minua alkoi hyvin nopeasti kyllästyttää katsoa Gandhin naamaa huolimatta siitä, kuinka hyvin Ben Kingsley häntä näytteli. Gandhista tuli hyvin nopeasti sellainen itsepäinen jääräpää, jollaisena hän pysyi pitkälti koko elokuvan ajan ja jotain siinä hänen asenteessaan oli sellaista, mikä ärsytti minua suuresti, vaikka sinällään olin läpi elokuvan Gandhin puolella. Ehkä juuri tämä asenne yhdistettynä siihen tapahtumien tuntemiseen oli se seikka, miksi en sitten saanutkaan tästä leffasta ihan kaikkea irti. Ei sillä, mahtui siihen Gandhinkin tarinaan ihan mielenkiintoisiakin polkuja (eli minulle uusia asioita) kuten nämä nälkälakot ja vankilassa virumiset. Niin ja en yhtään yritä vähätellä Gandhia ja hänen tekojaan, mutta näin tv-ruudun välityksellä en vain onnistunut vaikuttumaan hänen tekojensa kuvauksesta.

Edellisen kappaleen jutuista huolimatta siitä ei pääse mihinkään, etteikö Ben Kingsley olisi ollut nappivalinta Gandhiksi. Toki joudun myöntämään, että ainakin oma käsitykseni Gandhista saattaa hyvinkin olla tämän elokuvan kuvastosta, mutta ei suinkaan kaikki ja niiden vähäisten näkemieni oikeiden arkistopätkien perusteella Kingsley on omaksunut Gandhin elkeet erittäin hyvin ellei täydellisesti. Kyllä Kingsleystä tuli jatkuvasti mieleen, että tuo voisi aivan hyvin olla se oikea Gandhi. Vaikka elokuvassa olikin näyttelijöitä pilvin pimein, niin jotenkin en onnistunut kiinnittämään suurta huomiota muihin näyttelijöihin, vaikka kaipa nekin ihan hyvää jälkeä tekivät; ei minulle tullut ainakaan mieleen ketään, joka olisi ollut roolissaan varsinaisesti huono. Martin Sheeniä en millään meinannut tunnistaa.

Pisteitä: 3/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Rautarouva