Alkuperäinen nimi: Los abratos rotos
Ohjaus: Pedro Almodóvar
Käsikirjoitus: Pedro Almodóvar
Pääosissa: Penélope Cruz, Lluís Homar, Blanca Portillo
Valmistusmaa: Espanja

Ilmestymisvuosi: 2009
Kesto: 127 min

Mateo Blanco (Lluís Homar) on ohjaaja-käsikirjoittaja, joka loi pseudonyymin Harry Caine ja tämä herra Caine on Mateosta poiketen sokea, mutta hän on jatkanut käsikirjoitushommia apunaan tuottajansa Juditin (Blanca Portillo) poika Diego (Tamar Novas). Caine saa vieraakseen ohjaamisesta kiinnostuneen Ray X:n, mutta projektista ei näytä tulevan mitään. Caine myös saa tietää erään vanhan tuttunsa kuolleen. 14 vuotta aiemmin puolestaan Lena (Penélope Cruz) on taistellut rahaongelmien kanssa omalla tahollaan, vaan mitä tekemistä näillä kaikilla tekijöillä on toistensa kanssa?

Sen verran paljon Almodóvarin elokuvista olen tykännyt, että kun uusin Almodóvar saapui niinkin eksoottiseen paikkaan kuin Pori, niin olihan tämä käytävä katsomassa heti kun mahdollista. Hieman kahtiajakoiset fiilikset tämä kyllä jätti. Ei tämä ehkä ihan huonoin näkemäni Almodóvar ollut, mutta toisaalta eipä Särkyneet syleilyt päässyt parhaimpienkaan tasolle.

Jälleen kerran eri sivujuonteita on useita, vaikka ei ihan yhtä paljon kuin mitä Almodóvarin elokuvissa on totuttu näkemään; nyt nimittäin nämä eri juonipolut nimittäin ole yhtä irrallisia toisistaan kuin monesti ennen, vaan nyt monet näistä juonteista liittyy jo lähtövaiheessa Mateoon/Harry Caineen. Lisäksi nyt tosiaan hypitään kahdessa eri vuodessa: 1994 ja 2008 ja täytyy todeta, että nämä tuoreemmat tapahtumat (siis ollen nykyaika) ovat selvästi mielenkiintoisempia kuin nämä takaumajaksot. Varsinkin tämä pitkä takaumajakso oikeasti onnistui tylsästyttämään paikoittain nimenomaan pituudensa vuoksi. Noin kokonaisuutena elokuva kuitenkin oli ihan kiinnostava tapaus, mutta ei missään nimessä imaissut sillä tavalla mukaansa kuin Almodóvarin elokuvat parhaimmillaan, vaikka elokuvan teko -teema kivaa seurattavaa olikin.

Näyttelijät olivat toki hyviä, eikä siten niistä oikein sanottavaa jäänytkään. Sanotaan nyt kuitenkin, että pienessä sivuosassa oli Serranon perheestä -tuttu Alejo Sauras. Hän oli selvästi kypsemmän oloinen (ainakin ulkonäöllisessä mielessä) kuin edellä mainitun sarjan Raúl, mutta kyllä hänen elehtimistään tuli vanha kunnon Raúl esiin. Niin ja se on sanottava vielä, että nimi Harry Caine oli todella hauska nimi, vaikka olikin toki keksitty sellainen.

Kaiken kaikkiaan Särkyneet syleilyt oli ihan kelpo tapaus, mutta takaumajaksojen lievä hapuilu laskee kokonaispisteitä puolella. Suosittelenko Almodóvarin elokuvista tykkääviä menemään katsomaan tämä? Se on siinä ja siinä. Mitään mestariteosta ei ainakaan kannata odotella.

Pisteitä: 3/5