Alkuperäinen nimi: Touch of Evil
Ohjaus: Orson Welles
Käsikirjoitus: Orson Welles,
Pääosissa: Charlton Heston, Orson Welles, Janet Leigh
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1958
Kesto: 106 min

- Come on, read my future for me.
- You haven't got any.
- What do you mean?
- Your future is all used up.

Yhdysvaltain ja Meksikon rajalla tapahtuu auton räjäytys, jota alkavat tutkimaan kaksi toisistaan paljon poikkeavaa poliisia rajan molemmilta puolilta: yhdysvaltalainen, paljon vaistoihinsa luottava poliisikapteeni Hank Quinlan (Orson Welles) sekä todisteisiin nojaava ja häämatkalla rajan tuntumassa ollut meksikolaispoliisi Miguel Vargas (Charlton Heston), jolla on ollut tutkinnassa huumeita välittävän Grandi-suvun tapaus, ja joka olikin passittanut perheenpään vankilaan. Tutkinnan aikana Grandi-suvun muut jäsenet alkavat uhkailla Vargasia sekä hänen vaimoaan Susiea (Janet Leigh). Vargasia vastassa on myös Quinlan, vaikka he yrittävätkin tehdä yhteistyötä, mutta kumpi heistä vetää lopulta pidemmän korren?

Olen jo aiemmin sanonut, etten olen erityisemmin film noirien ystävä, joten siksi myöskään en saanut tästä elokuvasta ihan parasta irti, vaikka elokuva onkin noin yleisellä tasolla varsin arvostettu tapaus. Elokuva toimi myös ensikosketuksena Orson Wellesin tuotantoon, eikä tämä nyt sanalla sanoen huono elokuva ollut, vaan film noiriksi Pahan kosketus ihan kelpo.

Elokuvan alkukohtaus oli kyllä hieno, kun Susie ja Vargas kävelivät tämän rajakaupungin useat kadut kohtauksessa, joka oli ilmeisesti kuvattu yhdellä otolla (tai sitten editoija on ollut tyyliin taitavin alallaan), joka teki kohtauksessa tietyllä tavalla mestarillisen. Tässä kohtauksessa käydään myös pariskunnan tausta hyvin läpi, joten katsoja pääsee heti kiinni tarinaan. Kuitenkin sitten autopommin räjähtäessä meno vähän laimenee, kun Quinlan ja Vargas alkavat ”yhteistyön” lomassa mittelemään toisiaan vastaan syyllisten etsimisessä ja jotenkin tämä ei nyt vain jaksanut kiinnostaa parhaalla mahdollisella tavalla. Nopeasti käy selväksi, kumpi edustaa hyvää poliisia ja pahaa poliisia, eikä tämä näiden välinen nahistelu jaksa samalla kiinnostaa. Koko Grandi-kuviokin tuntui olevan mukana vain, jotta saataisiin katsojille mahdollisimman monta epäiltyä, mutta jäi kyllä hieman Quinlanin ja Vargasin tutkinnan varjoon, vaikka siinä sivussa kulkikin. Tämä motellikohtaus keskellä mitään oli ”yömiehestä” lähtien jotenkin turhan oloinen ja minusta Susie olisi voitu suoraan kuljettaa lavastuspaikalle, vaikka toisaalla tarkemmat suunnitelmat olivatkin vasta hahmottumassa. Tästä kaikesta kritiikistä huolimatta huomasin jännittäväni loppupuoliskolla, että millainen päätös elokuvalle lopulta saadaan, vaikka tarinankuljetus ei ollutkaan minulle ihan mieleisintä. Esimerkiksi Vargasin lopun varjostus oli kaikkea muuta kuin mielenkiintoista katsottavaa, mutta sitten taas jännittävää oli se, miten tuo varjostusoperaatio tulisi päättymään ja mitä sen jälkeen tapahtuisi; tämä kuitenkin oli film noir, joita katsoessaan ei kuitenkaan voi olla täysin varma lopputuloksesta.

Charlton Heston näytteli ihan tarpeeksi uskottavasti meksikaania, sillä kun elokuvan alussa ei näytetty näyttelijälistausta, niin hetken ajan ajattelin kyseessä olevan joku Meksikon kirkkain tähti; Hestonin naamaakaan kun en ollut sillä tavalla painanut mieleeni (olin nähnyt hänet ehkä vain Apinoiden planeetassa). Orson Wellesin näin nyt ensimmäistä kertaa, eikä rehellisesti ottaen vastannut lainkaan mielikuviani hänestä (häntä oli kylläkin ”lihavoitettu” tähän elokuvaan vähän), mutta näyttelijänä hän esitti vasten- ja ylimielistä poliisikapteeni ihan hyvin.

Pisteitä: 2,5/5