Alkuperäinen nimi: Queer as Folk
Ohjaus: Sarah Harding, Charles McDougall
Käsikirjoitus: Russel T. Davies
Pääosissa: Craig Kelly, Aidan Gillen, Charlie Hunnam
Valmistusmaa: Iso-Britannia

Ilmestymisvuosi: 2000

- I'm queer, I'm gay, I'm homosexual I'm a poof, poofter, ponce, I'm a bumboy, baddy boy, backside artist, bugger, I'm Bent. I am that arse bandit, I lift those shirts, I'm a faggot, arse, fudge packing, shit stabbing uphill gardener, I dine at the downstairs restaurant, I dance at the other end of the ballroom, I'm Moses in the parting of the red cheeks, I fuck and I'm fucked, I suck and I'm sucked, I rim them and wank them and every single man's had the fucking time of his life and I'm NOT a pervert.

Manchesterissa kolme homoa ystävineen seikkailee paikallisissa homopiireissä. Vince Tyler (Craig Kelly) lähenee kolmeakymmentä vuotta ja hän haikailee pysyvän onnen perään ja etenkin ystävänsä Stuartin perään. Hänen vanhempansa tietävät hänen homoudestaan, mutta hänen työkaverinsa eivät. Stuart Alan Jones (Aidan Gillen) on myöskin lähes kolmikymppinen, hänellä on poika ja hän hyppii miehestä toiseen eikä hänellä todellakaan ole vaikeuksia saada miestä. Hänen töissä kaikki kyllä tietävät hänen homoudestaan, mutta hänen vanhempansa eivät. 15-vuotias Nathan Maloney (Charlie Hunnam) puolestaan tulee mukaan kuvioihin yhtenä Stuartin hoitona, joka ei yllättäen lähdekään pois. Näiden elämät risteilevät sinne tänne välillä kohdaten toistensa kanssa.

Silloin kun tämä tuli tv:stä onnistuin jotenkin missaamaan tämän (lue: ekan jakson, jonka jälkeen en katsonut loppujakaan), mutta tästä tehtyä jenkkiversiota kyllä katsoin ja se oli ihan muistaakseni ihan kohtuuhyvä sarja. Nyt tuli sitten hommattua tämä alkuperäissarja dvd:lle ja jos tästä sarjasta jotain voi sanoa, niin tämän: HUIKEUTTA! Oikeasti, tämä alkuperäinen Älä kerro äidille on jotain parasta tv-viihdettä pitkään aikaan ja pesee jenkkisarjan mennen tullen.

Jaksot ovat toisaalta itsenäisiä, mutta toisaalta taustalla seurataan jatkuvasti hahmojen kehittymistä. Esimerkiksi ensimmäisissä jaksoissa seurataan ainakin näennäisesti Nathanin ja Stuartin kimurantin suhteen kehitystä, mutta samalla seurataan kaikkien kolmen päähenkilön muiden yksityisasioita. On lapsihuolia, on muita poikaystäviä, hautajaisia ja vaikka mitä, eikä kaikki todellakaan pääty ihan niin kuin aluksi kuvittelisi. Jaksot ovat (ensimmäisellä kaudella) napakoita puolituntisia ja niiden aikana saadaan kokea aivan hulvattomia hetkiä, mutta myöskin lämminhenkistä draamaa niin, ettei tylsiä hetkiä koeta missään vaiheessa. Toisen kauden kaksi jaksoa olivatkin sitten vähän pidempiä jaksoja ja hivenen vakavampihenkisiä, mutta edelleen kuitenkin loistokamaa. Sarjan lopetuskin oli jotain parhautta ja oli ihan toisentyyppinen kuin mitä olin ennakoinut.

Sarjassa riittää niin monia erilaisia hahmoja, että niiden kautta onnistuttiin käsittelemään monia homouteen liittyviä stereotypioita, varsinkin vanhempien suhtautumisissa. On vanhempia, jotka ottavat lapsensa homoseksuaalisuuden ihan luonnollisena juttuna, mutta on myös vanhempia, joiden on homoutta vaikeaa hyväksyä. Montaa mieltä voisi tietenkin sarjan antamasta homokuvasta, mutta onhan se toki myönnettävä, että onhan niitä tällaisia hyvin bilehenkisiäkin homoja, joten ainakaan minulla ei ole mitään valitettavaa siitä. Kyllä sarja jätti ainakin minuun halun lähteä tuonne ulos baareja kiertämään, vaikka Suomen homoskene kalpenee "ison maailman" homopiireihin, vaikka hieman siloiteltu kuva tämänkin sarjan antama kuva saattaa olla.

Loistavaa sarjaa täydentävät loistavat näyttelijät. Päähenkilöt todella tuntuvat aidoilta ja rooleihinsa paneutuneilta. Näihin kavereihin pystyi todella uskomaan ja heidän suruihin, iloihin ja muihin tunteisiin kykeni samaistumaan hyvin. Monet hienonräikeät sivuhenkilöt (esimerkiksi Vincen äiti) eivät suinkaan jääneet statisteiksi, vaan olivat selvästi osaa kokonaisuutta, joita ilman sarja olisi voinut olla kehnompi.

Koska muistikuvani jenkkiversiosta on sen verran huonot, voi vai arvailla, miksei jenkkiversio sarjasta iskenyt ihan samalla tavalla kuin tämä alkuperäisversio. Osasyy tämän brittiversion hyvyydelle johtui selvästi juuri siitä, että sarjalla oli selvästi selvä kestonsa, mikä teki siitä tiiviin ja napakan paketin, jolloin sarjaan ei tylsiä hetkiä mahtunut. Tosin en ole varma, oliko toisen kauden kaksi jaksoa etukäteen suunnitelmissa mutta kuitenkin. Vaikka toisaalta jäin kaipaamaan lisää jaksoja, niin toisaalta ymmärrän senkin, että turha pitkittäminen olisi voinut latistaa kokonaisuutta ainakin jonkin verran.

Pisteitä: 5/5